Hanke
Yleishyödyllinen investointihanke - 146530

Sujuvasti Sällille

Jurvan Kyläyhdistys ry

19.11.2020 - 24.01.2023

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Säläisjärvellä myydään vuosittain noin 4500 kalastuslupaa. Kävijöitä on paikallisten kalastajien lisäksi laajasti ympäri maakuntaa ja maata. Pidämme tärkeänä, että Säläisjärvi kehittyy edelleen monipuolisena luontokohteena ja haluamme omalta osaltamme tukea tätä kehitystä panostamalla ideointia, työtä ja yhdistyksen taloudellista ylijäämää kalastusolosuhteiden kehittämiseen. Kurikan kaupungin strategian kantavat teemat ovat kulttuuri, liikunta, esteettömyys ja yhteisöllisyys. Nämä kaikki yhdistyvät hankkeessamme. Tavoitteena on rakentaa kalastuslaituri, joka kannustaa vapaa-ajanviettoon alueella. Laituri tulee olemaan täysin esteetön, mikä monipuolistaa alueen käyttömahdollisuuksia. Laiturialue mahdollistaa myös yhteisöllistä toimintaa, esimerkiksi kalastustapahtumien järjestämisen vaikkapa paikallisille koululuokille tai eläkeläisjärjestöille. Laiturille rakeneetaan penkkejä levähtämistä ja luonnosta nauttimista varten. Kalastuksen säännöt eivät ole olleet täysin selkeät, varsinkaan vieraskielisille kävijöille. Hankkeen myötä laaditaan uudet kalastussäännöt, jotka käännetään myös englanniksi ja ruotsiksi. Tätä informaatiota varten rakennetaan kiinteitä tiedotustauluja kalastuksen kannalta keskeisille paikoille.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

146530

Aloituspäivämäärä

19.11.2020

Loppumispäivämäärä

24.01.2023

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Yleishyödyllinen investointihanke

Alatoimenpide

7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt