Hanke Investointihanke - 288826 Turva-/joustokaukalon hankinta Pyhäjärviseudun Jäähalli Oy Säkylä - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on uusia Pyhäjärviseudun jäähalliyhtiön/Säkylän jäähallin kaukalo. Alkuperäinen kaukalo on yli 25 vuoden käytön jälkeen teknisen käyttöikänsä lopussa. Turvallisten jääurheiluolosuhteiden varmistamiseksi halliyhtiö on päättänyt hankkia uuden ns. turva-/joustokaukalon. Hankkeen yhteydessä kaukaloalueen hiekkalattia tasoitetaan, jotta kyetään pitämään kaukalossa kauttaaltaan saman paksuinen jää ja näin minimoimaan jään ylläpitämisen energiakustannukset. Uusi joustokaukalo vähentää merkittävästi esimerkiksi jääkiekon harrastajien loukkaantumisriskiä laitoihin törmättäessä. Hankkeesta hyötyvät kaikki Säkylän jäähallin käyttäjät. Suurimpia käyttäjiä ovat Lännen Kiekon 3-45 vuotiaat jääkiekko- ja ringettepelajaat sekä heidän vastustajansa ottelutapahtumissa. Muita merkittäviä harrastajaryhmiä ovat useat eri harrasteryhmät, ikähaitarissa 15-75 vuotta. Halliyhtiön ja Säkylän kunnan toimesta on tarjolla viikoittain kaikille avioimia ilmaisia yleisöluisteluvuoroja. Johtuen vanhan kaukalon huonosta, paikoin vaarallisestakin, kunnosta tavoitteena on uusia kaukalo kesän 2024 aikana, viimeistelytöiden venyessä syksylle 2024. Lopullinen toteutusaikataulu riippuu uuden kaukalon toimitusaikataulusta. Yhteenveto hankkeesta Hankeessa uusittiin kesän 2024 aikana Pyhäjärviseudun jäähalli Oy:n kaukalo nykyaikaiseen turva-/joustokaukaloon. Kaukalotoimittajaksi valikoitui kilpailutuksen jälkeen Vepe Icepro, joka myös suoritti kaukalon asennuksen. Vanhan kaukalon purku, jäähallin kenttäalueen tasaus sekä liittyvie... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 288826 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Energiatehokkuus Hyvinvointi Kylä Lapset Liikunta Nuoret Palvelut Turvallisuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Hankeessa uusittiin kesän 2024 aikana Pyhäjärviseudun jäähalli Oy:n kaukalo nykyaikaiseen turva-/joustokaukaloon. Kaukalotoimittajaksi valikoitui kilpailutuksen jälkeen Vepe Icepro, joka myös suoritti kaukalon asennuksen. Vanhan kaukalon purku, jäähallin kenttäalueen tasaus sekä liittyvie... Näytä lisää Hankeessa uusittiin kesän 2024 aikana Pyhäjärviseudun jäähalli Oy:n kaukalo nykyaikaiseen turva-/joustokaukaloon. Kaukalotoimittajaksi valikoitui kilpailutuksen jälkeen Vepe Icepro, joka myös suoritti kaukalon asennuksen. Vanhan kaukalon purku, jäähallin kenttäalueen tasaus sekä liittyvien rakenteiden uudelleen rakentaminen toteutettiin pitkälti talkootyönä paikallisten yhdistysten toimesta. Paikalliset yritykset osallistuivat myös koneineen talkoisiin koneitaan lainaamalla talkooryhmän käyttöön. Toteutus Hanke toteutettiin suunnitelman mukaisesti. Projekti aloitettiin tilaamalla kilpailutuksen kautta valikoitunut kaukalo Vepe Iceprolta. Vanhan kaukalon purkutyöt aloitettiin kesäkuun alussa talkoovoimin. Kaukalon purku-urakan jälkeen odotettiin, että jää sulaa, jotta asennuspohjaa päästiin oi... Näytä lisää Hanke toteutettiin suunnitelman mukaisesti. Projekti aloitettiin tilaamalla kilpailutuksen kautta valikoitunut kaukalo Vepe Iceprolta. Vanhan kaukalon purkutyöt aloitettiin kesäkuun alussa talkoovoimin. Kaukalon purku-urakan jälkeen odotettiin, että jää sulaa, jotta asennuspohjaa päästiin oikaisemaan. Jään sulettua havaittiin, että kaukalon hiekkapohja oli vuosien aikana elänyt erittäin paljon. Korkeuseroa kaukalon alueella oli noin 170mm. Tämä korkoero johti suunnittelemattoman suureen maanrakennusurakkaan, jonka aikana kaukaloalueelta poistettiin koneellisesti sekä lihasvoimin noin 300 tonnia mursketta ja kivituhkaa. Ennen maansiirtourakkaa kentän jäädytysputkisto siirrettiin kentän reunoille odottamaan uudelleen asennusta. Karkeatasaus kenttäalueella suoritettiin kaivinkoneella sekä pyöräkuormaajilla (valmis 12.7.2024). Viimeistely suoritettiin lihasvoimin kivituhkaa levittämällä. Tasauksen jälkeen jäädystysputkisto asennettiin uudelleen paikoilleen ja putkiston päälle levitettiin ohut kivituhkakerros (valmis 26.7.2024). Tämän jälkeen paikalle saapui Vepe Icepron asennusryhmä, valitettavasti kuukauden myöhässä alkuperäisestä aikataulusta (valmis 26.8.2024). Kaukaloasennuksen jälkeen talkooryhmän voimin aloitettiin vanhan kaukalon purun yhteydessä pois purettujen rakenteiden takaisin asentaminen ja uudelleen rakentaminen (mm. katsomon reunarakenteet, vaihtoaitiot, toimitsija-aitio). Kaukalon jäädytys aloitettiin heti kaukaloasennuksen valmistuttua muiden yllä mainittujen rakennustoimien ollessa vielä käynnissä. Jäädytys ja kaukalon uusien kenttäviivojen asentaminen ottivat myös oman aikansa, mutta nyt Säkylässä on käytössä nykyaikainen ja ennen kaikkea turvallinen kaukalo. Kaiken kaikkiaan talkootunteja kertyi lähes 1400. Tulokset Uusi joustokaukalo on palvellut jäähallin käyttäjiä loistavasti ensimmäiset kuukaudet. Käyttäjiltä on saatu runsaasti positiivista palautetta joustokaukalon turvallisuudesta ja käytettävyydestä. Projektia voidaan pitää toteutustiimin näkökulmasta erittäin onnistuneena. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Käyttäjien turvallisuus parani uuden kaukalon/hankkeen ansiosta merkittävästi. Uusi kaukalo palvelee käyttäjiä varmasti seuraavat 20 vuotta. Kaukalon, jäädytyksen ja jäänhoidon näkökulmasta isot investoinnit ovat nyt Pyhäjärviseudun jäähallilla takanapäin arviolta 15-20 vuodeksi. S... Näytä lisää Käyttäjien turvallisuus parani uuden kaukalon/hankkeen ansiosta merkittävästi. Uusi kaukalo palvelee käyttäjiä varmasti seuraavat 20 vuotta. Kaukalon, jäädytyksen ja jäänhoidon näkökulmasta isot investoinnit ovat nyt Pyhäjärviseudun jäähallilla takanapäin arviolta 15-20 vuodeksi. Seuraavaksi perusparannusta vaativat pukuhuonetilat, mutta nämä ovat investointikustannuksiltaan maltillisempia kuin jo toteutetut projektit. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Satasilta ry Toteutuskunta SÄKYLÄ Kokonaisrahoitus 143 768,00 € Yksityinen rahoitus 23 994,88 € Julkinen rahoitus 119 773,12 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 93 454,32 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 51 502,44 € Valtio: 31 672,47 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 10 279,41 € Muu julkinen tuki: 26 318,80 € Julkisen rahoituksen osuus: 83,31 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Jaa: