Hanke Kehittämishanke - 182875 Yamaha destination palvelukokonaisuudesta kasvua kansainvälistyvään Ukkohallaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy 01.01.2022 - 06.06.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Yamaha destination palvelukokonaisuudesta kasvua kansainvälistyvään Ukkohallaan yritysryhmähankkeen tavoitteena on rakentaa Ukkohallaan kansainvälisille matkailijoille suunnattu palvelukonsepti. Keihäänkarkenä toiminnalle on Uggo Eventsin Yamaha Destination – konsepti majoitus- ja ohjelmapalveluineen. Hanke vahvistaa Ukkohallan ja koko alueen kansainvälisen matkailun kasvua. Yamaha destination center toimii myös pilottina, jossa palvelukokonaisuus kehitetään valmiiksi. Yritysryhmähankkeen toimenpiteet jakautuvat kuuteen eri työpakettiin, jota toteutetaan hankkeessa yritysten tiiviissä yhteistyössä. Erillisiä, yrityskohtaisia toimenpiteitä hankkeessa ei ole. Hankkeen tuotoksena yritykset ovat kasvattaneet osaamistaan asiakaslähtöisessä kehittämisessä sekä uudistaneet tuotteitaan. Myös yhteistoiminta yritysten kesken on tiivistynyt. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 182875 Aloituspäivämäärä 01.01.2022 Loppumispäivämäärä 06.06.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.3 Mikroyritysten yhteistyö Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Yritysryhmän kehittämishanke (75 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kansainvälisyys/kansainvälistyminen Tuotekehitys Uusi liiketoiminta aktiviteettimatkailu hyvinvointimatkailu matkailu uudet palvelut yritysryhmän kehittäminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Toteutuskunta HYRYNSALMI Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: