Potunnostoa ja potun nostoa

Perunan tarinaa suomalaisessa ruokakulttuurissa – kansallisruoka?

Suomeen peruna alkoi juurtua 1700-luvulta lähtien. Aika merkittävältä osalta perunan leviämistä edistivät 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa olleet katovuodet. Suomen Talousseura (täältä juuret myös Maa- ja kotitalousnaisten neuvontaan) otti vuonna 1797 ohjelmaansa perunanviljelyn edistämisen. Vuonna 1801 Suomessa säädettiin perunanviljelypakko ja peruna syrjäytti monet maamme vanhimmat viljelykasvit. 1900-luvun alkupuolelta koko sodan ajan peruna oli se, joka paljolti piti meidät suomalaiset hengissä. Peruna on edelleen erittäin tärkeä ruokakasvi, vaikka sen käyttö on vähentynyt kulta-ajoista. Suomalaiset syövät perunaa nykyään keskimäärin 40–65 kiloa vuodessa, mikä on selvästi vähemmän kuin 1950-luvulla. Kulutus on laskenut merkittävästi pastan ja riisin suosion kasvaessa.

Perunanviljely on osa kestävää ruoantuotantoa

Suomessa ruokaperunan omavaraisuus on erittäin hyvä, sillä lähes kaikki kaupoissa myytävä peruna on kotimaista, ja alle 1 % Suomen pelloista riittää ruokaperunoiden tuotantoon. Perunan viljely ja käsittely työllistävät laajasti koko ruokaketjua pakkaamoista ja kaupoista kuljetusalaan, ja se on tärkeä osa huoltovarmuutta. Vaikka kokonaisruoan omavaraisuusaste on noin 80 %, perunan kohdalla Suomi on täysin omavarainen.  Perunan omavaraisuutta vahvistaa myös se, että perunan kotitarveviljely on helppoa – perunaa voi kasvattaa hajautettuna, koko Suomen alueella vaikkapa parvekkeella säkissä, metsässä tai jos on pieni joutomaata, siinäkin saa perunan kasvamaan.

Perunan hiilijalanjälki on pieni verrattuna muihin hiilihydraatteihin, kuten riisiin ja pastaankin, ja se luokitellaan ekologiseksi ja energiatehokkaaksi ravinnoksi. Kotimaisen perunan pieni ilmastovaikutus johtuu sen tehokkaasta viljelystä ja suuresta satotasosta suhteessa tarvittavaan peltopinta-alaan. Perunan elinkaaren aikana syntyvät kasvihuonekaasupäästöt ovat vähäiset, mikä tekee siitä hyvän valinnan ilmastotietoiseen ruokavalioon. Perunalla on vain kohtuullinen ravinnetarve ja samoin vain kohtuullinen vedentarve. Ravinnetarpeiden osalta usein selvitään kotimaisin tuotantopanoksin (emme ole tuontiravinteiden varassa).

Ammattiviljelyssä Suomessa noin 70 perunalajiketta. Perunalajikkeita on Suomessakin paljon enemmän. On perunaharrastajia-perunan puolustajia, joilta löytyy kokoelmista lähes 200 erilaista maatiaisperunalajiketta. Maatiaislajikkeella tarkoitetaan viljelykasvin kantaa, joka on luonnostaan sopeutunut kasvualueensa ympäristöolosuhteisiin (Ruokavirasto). Vanhoissa harvinaisissa perunalajikkeissa on paljon arvokkaita ominaisuuksia esimerkiksi perunaruton kestävyydessä. Kuuluisin suomalaisista perunan maatiaislajikkeista on puikulaperuna. Sitä lienee viljelty Pohjois-Suomessa koko sikäläisen perunanviljelyhistorian ajan.  Lapin puikula on ollut ensimmäinen suomalainen EU:n nimisuojattu (SAN) tuote. Tähän joukkoon voisi tulla muitakin jonkin alueen maatiaisperunalajikkeita esimerkiksi Lemin punane tai Kainuun musta. Potun arvon nostoon liittyen voisi lainata tekstiä ”Parasta maatiaisruokaa” -kirjasta: ”Kahden Michelinin -tähden mestari Hans Välimäki puolestaan ihastui jo vuosia sitten Lemin punaseen ja kutsui sitä televisio ohjelmassaan ”maailman parhaaksi perunaksi”.”

Perunassa ravintoaineet kohdallaan

Peruna on terveellinen, gluteeniton ja helposti sulava ravinnonlähde, joka sisältää enemmän vitamiineja ja kivennäisaineita kuin valkoinen riisi ja pasta. Esimerkiksi tavanomaisen vehnämakaronin ja valkoisen riisin peruna päivittää kevyesti kuitupitoisuudellaan. Perunan hiilihydraatit auttavat jaksamaan. Lisäksi perunasta saa C-vitamiinia ja monia B-ryhmän vitamiineja. Myös kaliumin ja magnesiumin lähteenä pottu on hyvä.

Perunan käyttö ruokana saattaa tuoda hymyn huulille muutoinkin kuin herkullisuudellaan, sillä sen on todettu lisäävän serotoniinin tuotantoa aivoissa.

Peruna sopii moneen – suolaisiin ja makeisiin 

Perunaa voidaan käyttää raaka-aineena todella monipuolisesti sekä suolaisiin että makeisiin ruokiin, leivonnaisiin – enemmän on mielikuvitus rajana, mihin kaikkeen peruna taipuu.

Maa- ja kotitalousnaiset valtakunnallisesti ovat useampaan otteeseen kampanjoineet perunan monipuolisen käytön puolesta, pitäneet perunaruokakursseja, tuottaneet reseptiikkaa ja järjestänyt mm. perunareseptikilpailun. Tässä kilpailussa hopealle ylsi oma suosikki ”Peruna-suklaakakku”, joka todellakin vei kielen mennessään. Hienosti peruna taipuu suklaakakkuunkin.

Erilaiset perunajalosteet ovat myös tarjonneet kuluttajille helppoja, nopeita ratkaisuja ruoanlaittoon ja ylipäätään valmistaa kotona perunaruokia.

Perunan eduksi voi sanoa myös sen, että hävikkiä on 0%, kun voi syödä perunat kuorineen. Ylijääneen perunasoseen tai keitetyt perunat voi sujauttaa ruokaan kuin ruokaan tai leivonnaisiin. Keitetyt perunat jääkaapissa on kiireisen arjen pelastaja, kun hyvä ruoka valmistuu muutamassa minuutissa.

Potun nosto – Pottutasting (ravintolat, ruokamatkailu)

Ravintolat ja ruokapalvelu -yritykset voivat myös paljon vaikuttaa kuluttajien innostukseen valmistaa itse ruokaa kotona, kun inspiroituu esim. hyvistä makupareista.

Useat ruoka-alan ammattilaiset ovat sanoneet, että raaka-aineissa ja ruoanlaitossa heille on tärkeää MAKU ja sitten MAKU ja vielä kerran MAKU.  Tässä varmastikin kannattaa ammattilaisten tehdä omaa ”pottutastingia” ja löytää omat suosikkilajikkeet ja näille sopivat makuparit. Ehdottomasti pitää vielä nostattaa myös lajikkeet asiakkaille tiedoksi vaikkapa ruokalistalla esim. ”Maatiaisperunalajike Lemin punane paahtosuolavoin kera”.

Hyvänä esimerkkinä potun nostosta vielä voisi mainita Turun Neitsytperunafestivaalin, joka on saanut alkunsa Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011.   Neitsytperunafestivaalin tavoitteena on ollut nostaa suomalaisen varhaisperunan arvostusta ja kiinnittää huomiota siihen, että varhaisperuna on arkisuudestaan huolimatta ainutlaatuinen gastronominen erikoisuus. Varhaisperunahan on niitä harvoja suomalaisia tuotteita, joiden ominaislaatu voimakkaasti perustuu alueelliseen alkuperään. Varhaisperunan kohdalla voidaan jopa puhua samasta terroirista, joka viinien kohdalla tarkoittaa maaperän ja ilmaston yhteisvaikutusta lopputulokseen.  Tätä ”potun nosto” -tapahtuman ideaa tai mallia voisimme levittää koko Suomeen ja olisimme kukin rohkeesti ylpeitä oman maan, alueen potuista.

Lopuksi voisin sanoa, että löytyy aika paljon perusteluja, miksi potun arvo pitäisi nostaa oikealle tasolle tai jopa puhua kansallisruoasta – onhan peruna pitänyt meidät suomalaiset tiukassa paikassa hengissä.

Sanna Lento-Kemppi, yritysasiantuntija
Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus/ProAgria Etelä-Savo ry

Pellolta pöytään näkyväksi -hanke (Maaseuturahaston osarahoittama)

D.O. Saimaa- ja Karelia à la carte -merkit näkyväksi!

D.O. Saimaa- ja Karelia à la carte -laatu- ja alkuperämerkit auttavat kuluttajaa tekemään vastuullisia ja luotettavia valintoja. Ne kertovat elintarvikkeiden ja ruokamatkailupalvelujen alkuperästä, laadusta ja tuotantotavasta, lisäävät läpinäkyvyyttä ja tukevat itäisen Suomen paikallista tuotantoa, ruokakulttuuria sekä kestävää kehitystä.

Viime vuosina olemme tehneet tunnetuksi itäisen Suomen D.O. Saimaa- ja Karelia à la carte -laatu- ja alkuperämerkkejä monissa Pellolta pöytään näkyväksi tapahtumissa. Innostus yhteiseen tunnettuuden edistämistyöhön käynnistyi, kun kansainvälisen IGCAT-järjestön (Institute of Gastronomy, Arts, Culture and Tourism) jäsenet olivat erityisen vaikuttuneita siitä, miten merkkien avulla tehdään näkyväksi vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita ja ruokamatkailupalveluja. Samoin European Region of Gastronomy Saimaa juhlavuosi 2024 ja laaja hankeperheyhteistyö ovat vauhdittaneet merkkien hakua sekä vahvistaneet niiden näkyvyyttä.

D.O. Saimaa– ja Karelia à la carte -merkit helpottavat elintarvikkeiden ja ruokamatkailupalvelujen vertailua ja valintaa. Ne kertovat tuotteen alkuperästä ja tuotantotavasta, viestien kuluttajalle sekä turvallisuudesta että laadusta. Merkit ohjaavat arvojen mukaisiin ostopäätöksiin: kuluttaja voi tukea paikallisuutta, vastuullisuutta ja kestävää kehitystä valitsemalla laatu- ja alkuperämerkkituotteen, minkä myötä itäisen Suomen työllisyys, talous ja yrittäjyys vahvistuu.

D.O. Saimaa– ja Karelia à la carte ”brändäävät” paikallista ruokaa ja ruokamatkailua. Ne vaalivat itäisen Suomen ruokakulttuuria, jota myös matkailijat arvostavat. Maakunnalliset erityispiirteet tuovat ruokamatkailuun ainutlaatuisuutta ja vahvistavat paikallista identiteettiä. Merkkituotteet ja -palvelut herättävät positiivisia tunteita ja kiinnostusta, kasvattaen niiden arvoa. Paikallisuudesta viestimällä ruoasta tulee todellinen elämys!

D.O. -merkki on tunnettu laatumerkki Euroopassa

Lyhenne D.O. tulee englannin kielen sanoista ”designation of origin”. Merkki kertoo siitä, että tuote on valmistettu tietyllä alueella korkeat laatukriteerit täyttäen. D.O. -laatumerkki edellyttää korkeiden laatuvaatimusten täyttymistä koko tuotantoketjussa sekä vastuullista toimintatapaa ympäristön, kestävän kehityksen ja yhteiskuntavastuun näkökulmasta.

Alkuperämerkki ilmentää myös alueensa kulttuuria ja korostaa sen ruoka- ja kulttuuriperimän omaleimaisuutta. D.O. -merkityt tuotteet ovat saavuttaneet suosiota erityisesti Etelä- ja Keski-Euroopassa. Esimerkiksi Ranskassa Champagne-maakunnassa tuotettu samppanja ja italialainen Parman kinkku ovat esimerkkejä D.O. -tuotteista.

D.O.Saimaa -merkki juhlii ensi vuonna 10-vuotista taivalta. Tällä hetkellä merkin saaneita yrityksiä on 42 kpl, joista suurin osa on Etelä-Savossa, mutta myös muutamia on Pohjois-Savossa ja Etelä-Karjalassa. Merkki myönnetään tuotteelle tai raaka-aineelle. Merkki ei ole sidottu maakuntarajoihin, vaan merkkiä hakevat yritykset voivat sijaita laajemmin Saimaan alueella.

Ravintolat ja ruokamatkailuyritykset voivat hakea ”We support” D.O.Saimaa -merkkiä, joka edellyttää, että ravintolassa käytetään D.O.Saimaa -merkki raaka-aineita. Siten ravintolat ja ruokamatkailuyritykset arvostavat raaka-aineissaan alkuperää, puhtautta ja korkeaa laatua. Ravintoloiden annoksissa suositaan lähialueen tuoreita kaloja, sesonkien kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä paikallisesti tuotettua lihaa. ”We support” D.O.Saimaa -merkkiyrityksiä on tällä hetkellä 36 kpl, joista suurin osa Etelä-Savossa.
Karelia à la carte –merkin vahvuutena aktiivinen yritysverkosto

Karelia à la carte -merkkiyritykset muodostavat tiiviin verkoston, jossa pohjois- ja eteläkarjalaiset ravintolat, matkailu- ja elintarvikealan toimijat tekevät yhteistyötä yhteisen brändin alla. Verkosto perustettiin jo vuonna 1991, ja sen näkyvyyden kasvaessa jäsenmäärä on noussut parissa vuodessa 55:stä 88:aan. Näistä yrityksistä 26 toimii Etelä-Karjalassa. Yritykset ovat sitoutuneet paikallisuuteen, karjalaisuuteen, vieraanvaraisuuteen ja luontoarvoihin.

Pitkä, sinnikäs työ tuottaa tuloksia. Karelia à la carte –merkin tunnistaa jo yli 90 % kuluttajista. Kyselyn perusteella merkkiin yhdistetään monia positiivisia asioita mm. “paikallinen vastuullisesti tuotettu ruoka, korkea laatu, lähiruoka, karjalainen ruoka, perinteet kunniaan, karjalaisuutta nykyaikaisella twistillä, karjalaisuus – ilo elää, perinneruoat modernisoiden, laadukas ruoantuotanto, maukas ruoka, erinomainen ruoka, ruokaa rakkaudella.”

Karelia à la carte –verkostoa hallinnoi MKN Itä-Suomi / ProAgria Itä-Suomi ry. Jäsenyydestä ja toiminnan linjauksista päättää 13 yrityksen ja kehittäjän muodostama valiokunta. Karelia à la carte tarjoaa yrityksille paitsi näkyvyyttä myös vertaistukea ja yhteisöllisyyttä – tekijöitä, jotka vahvistavat hyvinvointia ja luovat kestävää kasvua. Karelia à la carte – Rakkaudella!❤

Kuvassa ruokalähettiläs Ulla Liukkonen, joka on Karjalan Keittiömestareiden pj., Maailman keittiömestariliiton (Worldchefs) kunniajäsen ja Karelia à la carte -verkoston aktiivinen kehittäjä.

 

Ruokatuotteita kansallispuistosta – ruoan ja maiseman kestävää tuotteistusta Unkarissa

Unkarin pinta-alasta maatalousmaata on 56 % eli 5,3 miljoonaa hehtaaria. Siitä 15 % on niittymaita eli laidun- ja rehuntuotantoalaa, jota ei viljellä intensiivisesti. Unkarin niittymaasta 60 % kuuluu Natura-verkostoon. (Vertailun vuoksi Suomessa maatalousmaata on noin 8 % eli 2,3 milj. ha).

Unkarissa on 10 kansallispuistoa, joihin sisältyy paljon maatalousmaata, erityisesti niittyjä ja laidunalueita. Kansallispuistojen hallinnot harjoittavat itsekin maataloutta osalla alueistaan. Tämä tarkoittaa pääasiassa laidunnukseen perustuvaa kotieläintuotantoa ja pienemmässä määrin peltokasvien viljelyä.

Kansallispuistojen laidunnuksella hoidetaan maisemaa ja ylläpidetään elinympäristöjä. Sen avulla edistetään myös geenivarojen säilyttämistä ja alkuperäisten maatalouseläinrotujen ylläpitoa. Näihin kuuluvat muun muassa vesipuhveli, unkarilainen harmaakarja, mangalica-sika sekä racka- ja cikta-lampaat ja hucul-hevonen. Kansallispuistojen omassa hallinnassa oleva eläinkanta voi olla yhteensä jopa 14 000 tuotantoeläintä (vuoden 2015 tiedot). Lisäksi osaa kansallispuistoalueista laidunnetaan yksityisten karjatilojen eläimillä, jotka voivat olla myös nykyaikaisempien rotujen karjaa.

Lisäksi Unkarissa toimivassa päägeenipankissa (https://www.nbgk.hu/) säilytetään viljelyskasvien siemeniä. Sieltä löytyy mm. yli 10 000 palkokasvilajiketta, joista pelkästään papuja on 4 300 lajiketta ja herneitä 1 100 lajiketta. Kansallispuistojen hallinnot osallistuvat myös kasvien geenivarojen säilyttämiseen, mutta siemeniä voivat käyttää niin yksityiset viljelijät kuin harrastelijapuutarhuritkin.

Kansallispuistoissa tuotetaan elintarvikkeita ja palveluja, joille voidaan myöntää erityinen tuotemerkki Nemzeti Parki Termék. Unkarin valtion käynnistämän toiminnan tavoitteena on edistää suojelualueilla ja Natura-alueilla toimivien viljelijöiden, käsityöläisten ja palveluntarjoajien elinkeinoa. Sillä vahvistetaan alueellista identiteettiä, ylläpidetään elinympäristöjä, lisätään luontoarvoja ja säilytetään geeniperimää.

Kansallispuistotuotemerkki on myönnetty vuodesta 2013 lähtien jopa lähes 1 500 erilaiselle tuotteelle. Lihan ohella tuotteissa käytetään paljon kasviksia. Merkin saaneissa tuotteissa on viinejä, mehuja, hilloja, hunajaa, sienivalmisteita, juustoja, salamia ja savutaimenta. Lisäksi merkki voidaan myöntää käsityötuotteille tai majoituspalveluille, joita on tarjolla kansallispuistoissa. Merkin kriteereihin kuuluu toiminta Natura- tai muulla suojelualueella sekä paikallisten raaka-aineiden käyttö. Toiminnan ja tuotteen tulee olla laadukasta ja ympäristöystävällistä. Sen tulee edustaa alueen luonto- ja kulttuuriarvoja ja täyttää kansalliset ja EU-normit.

Kansallispuistotuotemerkkiä hyödynnetään myös matkailussa ja erilaisten tapahtumien yhteydessä. Lisätietoa kansallispuistomerkistä ja tuotteista: https://nemzetiparkitermek.hu/

”Jokainen, joka Kansallispuistotuotteen mukana vie kotiinsa palan alueen makuja, perintöä ja perinteitä, voi myös tuntea, että on valinnallaan myötävaikuttanut luonnonarvojen säilyttämiseen.” – nemzetiparkitermek.hu

Teksti perustuu Attila A. Krallin esitykseen Pellolta pöytään näkyväksi -hankkeen webinaarissa 27.1.2026 ja on hänen tarkistamansa.

Leivän tarina – pellolta pöytään ja tulevaisuuteen

Leipä on kulkenut ihmisen mukana vuosituhansia. Suomalaisessa ruokakulttuurissa sillä on ollut erityinen asema: se on ollut arjen perusta, juhlan ydin ja pitkien talvien turva. Leivässä tiivistyy kotimaisen viljelyn historia, yhteisöllisyys ja käsillä tekeminen – ja siksi se koskettaa meitä yhä tänäkin päivänä. Kotimaiset viljat ovat suomalaisen leipäperinteen perusta. Ruis on edelleen vahva identiteetin rakentaja: se kertoo sitkeydestä, pohjoisen olojen sietokyvystä ja ravintorikkaasta ruoasta, joka pitää kylläisenä. Vehnä tuo pehmeyttä ja joustavuutta, ohra syvää makua ja kaura hyvinvoinnin ulottuvuutta. Viime vuosina kiinnostus myös vanhoihin lajikkeisiin, kuten spelttiin, on kasvanut. Taustalla on halu ymmärtää ruoan alkuperää ja arvostaa monimuotoisuutta pellolla ja lautasella.

Leivonnan perinteet elävät ajassa

Aiemmin leivinuunin lämmittäminen oli kodin yhteinen tapahtuma ja osa vuoden rytmiä. Leipominen ei ollut vain ruoan valmistamista, vaan yhteisöllinen teko – ja samalla tärkeä taito. Nykypäivänä harvalla on oma leivinuuni, mutta perinteen henki elää uudenlaisessa muodossa. Koronapandemia herätti juurileivonnan uuden tulemisen: hitaasti valmistuva taikina ja käsillä tekeminen toivat vastapainoa kiireelle ja ruokaelämyksiä kotikeittiöihin.

Juurileivonnan yleistyminen näkyy myös kaupan hyllyillä, joissa artesaanileivät ja pienten leipomoiden tuotteet kiinnostavat yhä useampia. Kotimaisuus, luonnolliset raaka-aineet ja perinteinen valmistustapa vetoavat sekä makuun että arvoihin.

Modernit pizzauunit – uusi tapa jatkaa vanhaa perinnettä?

Viime vuosina moniin pihoihin ja kesäkeittiöihin on ilmestynyt pizzauuneja. Vaikka kyse on toisesta ruokalajista, siinä on yllättävän paljon samaa kuin entisajan leivänleivonnassa: yhdessä tekemisen ilo, lämmön keräävä uuni ja oman käden jälki, joka näkyy heti lopputuloksessa. Siinä missä ennen paistettiin rukiista arjen ruokaa, nyt nautitaan rapeakuorisista taikinoista ja uudenlaisista mauista – mutta perusajatus pysyy samana: ruoka kokoaa ihmiset yhteen.

Leivän perinne näkyy vahvana myös tapahtumissa

Paikallisen leivän arvostus tulee näkyväksi myös tapahtumissa. Yksi hyvä esimerkki on Liperin Leipäpäivä, jossa leipäperinne ja sadonkorjuun juhla yhdistyvät. Tapahtuma järjestetään syyskuun viimeisenä lauantaina, ja se on kerännyt kävijöitä jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Tänä vuonna paikalle saapui yli 7 000 vierailijaa ja yli sata näytteilleasettajaa – ja päivän aikana myytiin lähes 5 000 leipää. Yhteismyyntipöydässä, johon kuka tahansa kotileipoja voi tuoda oman tuotteensa esille, kaupaksi meni noin puoli tuhatta leipää. Leipäkilpailuissa näkyivät sekä rukiin vahva asema että juurileivonnan nykypäiväinen suosio. Leipä ei siis ole staattinen perinne, vaan elävä osa yhteisöllisyyttä ja ruokakulttuuria.

Leivän tulevaisuus – juuret syvällä, katse eteenpäin

Leivän tulevaisuus näyttää vahvalta. Kotimaiset viljat ja pienimuotoinen käsityömäisyys kiinnostavat yhä useampia kuluttajia. Kestävä ruokajärjestelmä tarvitsee joustavuutta, monimuotoisuutta ja lähellä tuotettuja vaihtoehtoja – juuri niitä, joita suomalainen leipäkulttuuri parhaimmillaan edustaa.

Leipä on paljon enemmän kuin osa ateriaa. Se on yhteytemme maaperään, viljelijöihin ja ruokaperintöön, joka kulkee sukupolvelta toiselle. Kun tartumme juureen, rukiiseen tai kaurataikinaan, jatkamme jotain hyvin vanhaa – mutta samalla luomme uutta.

Katja Rissanen, ruoka-asiantuntija
Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus/ProAgria Etelä-Savo ry