Energiamurroksen hyödyt paikallisiksi yhteisöenergian avulla

Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä, mikä edellyttää merkittäviä muutoksia energiajärjestelmässä. Maaseudulla energiamurros näkyy uusina energiainvestointeina ja elinkeinorakenteen muutoksina. Etelä-Pohjanmaalla muutos liittyy erityisesti turpeen energiakäytön vähenemiseen sekä tarpeeseen löytää ratkaisuja, jotka tukevat alueen elinvoimaa, työllisyyttä ja huoltovarmuutta.

Kyse ei kuitenkaan ole vain teknologiasta tai ilmastotavoitteista. Energiasiirtymä on myös oikeudenmukaisuuskysymys: kuka hyötyy muutoksesta ja millaiset mahdollisuudet paikallisilla ihmisillä, yrityksillä ja yhteisöillä on osallistua sen toteuttamiseen?

Miten yhteisöenergia voi kasvaa osaksi alueen energiajärjestelmää?

HOKE-hankkeen keskeinen tulos on Etelä-Pohjanmaan yhteisöenergian tiekartta, joka kokoaa yhteen tutkimustietoa alueen uusiutuvan energian mahdollisuuksista, yhteisöllisistä energiaratkaisuista sekä energiasiirtymän vaikutuksista ympäristöön, talouteen ja ihmisten arkeen.

Tiekartta hahmottaa konkreettisen etenemispolun kohti uusiutuvaan energiaan perustuvaa, paikallisesti omistettua energiajärjestelmää. Alkuvaiheessa liikkeelle päästään ratkaisuilla, jotka nojaavat olemassa oleviin resursseihin ja ovat nopeasti toteutettavissa, kuten biokaasuun ja metsäenergiaan. Seuraavassa vaiheessa kokonaisuudet laajenevat hybridimalleiksi, joissa yhdistyvät aurinko- ja tuulivoima sekä energian varastointi. Pitkällä aikavälillä tavoitteena on älykäs energiajärjestelmä, jossa tuotanto, varastointi ja kulutus toimivat saumattomasti yhteen digitalisaation tukemana.

Yhteistyö ratkaisee

Yhteisöenergia ei synny pelkästään investoinneista tai teknologiasta. HOKE-hankkeen tulokset korostavat, että onnistumisen taustalla ovat ennen kaikkea ihmiset, yhteistyö ja paikallinen aloitteellisuus. Monet yhteisöenergiahankkeet ovat saaneet alkunsa pienen aktiivisen toimijajoukon ideasta ja kasvaneet vähitellen laajemmiksi yhteistyöverkostoiksi.

Luottamus, avoin vuoropuhelu ja mahdollisuus vaikuttaa jo hankkeiden alkuvaiheessa vahvistavat sitoutumista. Onnistumista tukevat myös selkeä työnjako, kuntien mahdollistava rooli, yhteistyö viranomaisten kanssa sekä toimivat rahoitusmallit ja investointituet. Kun paikalliset hyödyt tunnistetaan ja tehdään näkyviksi, myös hankkeiden hyväksyttävyys vahvistuu.

Sääntely ja rahoitus kaipaavat kehittämistä

Yhteisöenergian kehittämisen suurimmat haasteet eivät tällä hetkellä liity teknologiaan tai energiavarojen saatavuuteen. HOKE-hankkeen tulokset osoittavat, että merkittävimmät esteet liittyvät sääntelyyn, markkinarakenteisiin ja rahoitukseen. Erityisesti uusiutuvan sähkön tuotannossa nykyinen toimintaympäristö tekee hajautettujen ja paikallisesti omistettujen ratkaisujen toteuttamisesta usein taloudellisesti haastavaa.

Edelläkävijöistä laajempaan käyttöön

Yhteisöenergia on Suomessa edennyt pitkälti edelläkävijöiden varassa. Yksittäiset energiayhteisöt ja paikalliset hankkeet ovat osoittaneet, että yhteisöllinen energiantuotanto voi toimia käytännössä ja tuoda hyötyjä niin asukkaille kuin alueen toimijoille. Seuraava askel on siirtää nämä kokemukset yksittäisistä esimerkeistä laajempaan käyttöön.

Tämä edellyttää toimintaympäristöä, joka tukee hajautettujen energiayhteisöjen syntymistä ja kasvua. Tarvitaan uusia rahoitus- ja omistusmalleja, neuvontaa sekä alkuvaiheen tukea, jotta hyvät ideat voivat edetä käytännön hankkeiksi. Samalla ratkaisevassa roolissa ovat paikalliset edelläkävijät, jotka tunnistavat mahdollisuuksia, kokoavat yhteistyöverkostoja ja vievät hankkeita eteenpäin. Näiden toimijoiden tukeminen on keskeistä, jotta yksittäisistä onnistuneista hankkeista voi muodostua laajempi osa alueellista energiajärjestelmää.

Yhteisöenergia tarjoaa mahdollisuuden pitää energiamurroksen hyödyt aiempaa vahvemmin paikallisina. Se voi vahvistaa maaseudun elinvoimaa, lisätä paikallista omistajuutta ja luoda uusia mahdollisuuksia asukkaille, yrityksille ja kunnille. Etelä-Pohjanmaalla edellytyksiä tähän on runsaasti. Seuraava askel on muuttaa tunnistettu potentiaali konkreettisiksi hankkeiksi ja käytännön teoiksi.

———–

EU:n osarahoittama HOKE-hanke (Hiilineutraalit, oikeudenmukaiset ja kokonaiskestävät energiayhteisöt Etelä-Pohjanmaalla) yhdisti Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Vaasan yliopiston, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ja Vaasan ammattikorkeakoulun asiantuntemuksen yhteisen tavoitteen edistämiseksi.

Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä Seinäjoen ammattikorkeakoulun Luonnonvara ja biotalous ‑tiimissä.

Tämä kirjoitus perustuu alun perin SEAMK verkkolehdessä julkaistuun artikkeliin ”Murroksesta mahdollisuuksiin – kohti yhteisöllistä ja oikeudenmukaista energiasiirtymää”.

Turvetuotantoalueiden jatkokäytön suunnittelu

Kun turvetuotanto päättyy, maanomistajalla herää usein monia kysymyksiä: mitä alueelle kannattaa tehdä, millaiset vaihtoehdot ovat realistisia ja mistä löytyy luotettavaa tietoa päätösten tueksi?

Turvetuotanto on vähentynyt Suomessa nopeaan tahtiin vuoden 2019 jälkeen ja tuhansia hehtaareja suonpohjaa vapautuu jälkikäyttöön tulevina vuosina. Jatkokäyttöön vaikuttaa maanomistajien mieltymysten lisäksi mm. alueen vesitalous, pohjamaan koostumus sekä sijainti. Hyvin suunniteltu ja toteutettu jatkokäyttö voi olla taloudellisesti järkevää, edistää hiilivarastojen säilymistä sekä tukea luonnonmonimuotoisuutta. Tähän tietokorttiin on koottu käytännönläheistä ja luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi.

Esimerkkeinä turvetuotantoalueiden alustavia jatkokäyttösuunnitelmia: 

Ennakkosuunnitelma Tausnevan turvetuotantoalueen ennallistamisesta 

Ennakkosuunnitelma Isonkivennevan turvetuotantoalueen ennallistamisesta 

Ennakkosuunnitelma Ähtärissä sijaitsevan turvetuotantoalueen ennallistamisesta 

 

Esimerkkinä kosteikon rakentamisen suunnitelma: 

Kosteikon toteuttamissuunnitelma entiselle turvetuotantoalueelle Ähtärissä 

 

Asiantuntijatietoa helposti katsottavassa ja kuunneltavassa videomuodossa:

Video: Turve-Arvi-työkalun käyttö 

Video: Ennallistamisasiantuntija Matias Virran (Tapio Oy) haastattelu 

Video: Kosteikkosuunnitteluasiantuntijan Juha Siekkisen (Kosteikkomaailma) haastattelu 

Video: Ari Kosken ja Riku Palon (elinvoimakeskus) haastattelu ennallistamisen rahoituksesta 

Video: Ennallistamisyrittäjä Brian Gormanin haastattelu 

Video: Ennallistaminen elinkeinona; Brian Gorman ja Artful Parks-projekti 

 

Ajankohtaisia artikkeleita käytännön työn tueksi: 

Artikkeli: Rahoitusmahdollisuudet turvemaiden ennallistamisessa   

Artikkeli: Digitaaliset työkalut apuna turvemaiden ennallistamisessa  

Artikkeli: Turvemaiden ennallistaminen sijoituskohteena  

Artikkeli:  Kuusi helposti katseltavaa ja kuunneltavaa videota turvetuotantoalueiden jatkokäytöstä

 

Materiaalit ovat syntyneet Euroopan unionin osarahoittamassa ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun toteuttamassa Suonpohjien paikkatietopohjainen jälkikäytön suunnittelu ja pilotointi hankkeessa (SuoPaikka) 1.10.2023-30.6.2026 välisenä aikana. Lisätietoa ja kaikki hankkeen aikana tuotetut julkaisut löytyvät SuoPaikka- hankkeen verkkosivuilta. 

Turvemaiden päästövähennyksiin tarvitaan alueellista osaamista

Turvemaat ja erityisesti niiden maankäytöstä syntyvät ympäristöpäästöt ovat puhuttaneet laajasti Suomessa viime vuosina. Keskustelun kohteena ovat olleet esimerkiksi turvepeltojen ja energiaturvetuotannon ilmastopäästöt sekä turvemaiden ojituksesta syntyvät vesistöpäästöt ja suoluonnon heikkeneminen. Tämä näkyy lisääntyneenä kritiikkinä turvemaiden maankäyttömuotoja kohtaan. Samalla turvemaita koskettavan sääntelynä ja uusien maankäsittelymuotojen tarve on lisääntynyt. Kesäkuussa esimerkiksi sosialidemokraattinen ajatuspaja eli Kalevi Sorsa -säätiö otti kantaa turvepeltojen viljelyyn ja ympäristölle haitallisiin maataloustukiin (Ronkainen 2026).

Turvemaiden maankäytön muutoksia ei voida toteuttaa ilman kunnollista tutkimus- ja kehittämistyötä. Vain siten voidaan turvata myös turvemaiden taloudellista käyttöä koskeva oikeudenmukainen siirtymä. Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SEAMK) Muutoskykyiset maatalous- ja energiaratkaisut -tutkimusryhmä toteuttaa Etelä-Pohjanmaalla ajankohtaista, alueellisesti ja kansallisestikin merkittävää TKI-toimintaa, jossa keskiössä ovat ojitettujen suometsien, turvepeltojen ja turvetuotannosta vapautuvien suonpohjien kasvihuonekaasupäästöt.

Turpeen hiilen hapettuessa syntyvä hiilidioksidi kiihdyttää ilmaston lämpenemistä, joten ilmastonmuutoksen torjunta ja maaperän hiilikysymykset ovat tiimin toiminnan ytimessä. SEAMK on osallistunut maa- ja metsätalousministeriön Nappaa hiilestä kiinni -ohjelmaan, muun muassa tutkimalla metsityksen vaikutuksia käytöstä poistuneiden turvetuotantoalueiden päästöihin sekä osallistumalla jatkuvatoimisen kasvihuonekaasujen mittausaseman perustamiseen yhdessä Helsingin yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Oulun yliopiston kanssa Soinin Naarasnevalle. Mittausasema toimii tällä hetkellä osana Euroopan unionin osarahoittamaa Turvetuotantoalueiden palauttaminen suometsäksi (TUPSU)-hanketta.

SEAMKin tutkimusryhmä kehittää maataloussektorille ratkaisuja turvepeltojen kestävään käyttöön koulutuksen ja osallistavien pilotointien avulla. Uusien hiiltä sitovien viljelymenetelmien kehittäminen sekä paikalliseen tutkimukseen perustuva tiedonvälitys ovat keskeisiä keinoja tukea maatilojen siirtymää kestävämpiin käytäntöihin. SEAMK on vahvasti mukana myös esimerkiksi Turvemaiden kestävän käytön osaamisklusterissa. Parhaillaan on päättymässä moni oikeudenmukaisen siirtymän rahoituksen (Just Transition Fund, JTF) hanke ja tutkimustoiminta on laajentunut myös suonpohjien kosteikkoviljelyn ja aurinkovoiman tuotannon ympäristövaikutusten tutkimiseen.

Uusi SEAMKissa julkaistu kokoomateos vetää yhteen vuosien mittaan tehtyä työtä turvemaiden oikeudenmukaisesta tulevaisuudesta. Maaliskuussa julkaistu teos kokoaa yhteen kymmenen artikkelia, joissa tarkastellaan turvemaiden kehitystä menneisyydestä nykyhetkeen ja pohditaan tulevaisuuden ratkaisuja. Energiaturpeen nopea alasajo, EU:n ennallistamisasetus ja kansalliset ilmastotavoitteet ovat vauhdittaneet turvemaiden käytön laajaa muutosta. Artikkeleissa tätä murrosta lähestytään eri näkökulmista, kuten maankäytön historiasta, kasvihuonekaasujen tutkimuksesta, ennallistamisesta, uusista käyttömuodoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä ja maanomistajien roolista. Kokoomateos perustuu SEAMKin Luonnonvara ja biotalous -tiimin sekä yhteistyöverkostojen tutkimus- ja kehittämistyöhön.

Teos tarjoaa monipuolisen ja tutkimukseen nojaavan kokonaiskuvan turvemaiden muutoksesta. Turvemaat nähdään sekä ilmastohaasteena että mahdollisuutena kehittää uusia maankäytön ratkaisuja, ekosysteemipalveluja ja elinkeinoja. Kestävä ja oikeudenmukainen siirtymä edellyttää tiivistä yhteistyötä tutkimuksen, viranomaisten, maanomistajien ja paikallisyhteisöjen välillä sekä pitkäjänteistä etenemistä. Julkaisussa tuodaan esiin sekä muutoksen monimutkaisuus että siihen liittyvät mahdollisuudet. Artikkeleiden lopussa on esitetty hankkeiden rahoittajat, joista keskeisin on ollut Euroopan unioni.

Kokoomateos: Taru Mäki, Suvi Karirinne, Anu Palomäki, Kari Laasasenaho, Risto Lauhanen & Minna Karvonen (toim.)
Turvemaiden oikeudenmukaista tulevaisuutta tekemässä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 203
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026031921554

Teos on vapaasti ladattavissa Theseuksessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026031921554

 

Lähteet:

Ronkainen, A. 2026. Suo, kuokka ja maataloustuet: Suomen maatalouden tukijärjestelmien ongelmat oikeudenmukaisen siirtymän kannalta sekä politiikkasuositukset kestävään maatalouteen siirtymiseksi. Kalevi Sorsa säätiö. ISSN 2984-2042 (painettu) ISSN 2984-2050 (verkkojulkaisu). kss-suo-kuokka-ja-maataloustuet-web.pdf.

Kuva: kuvaaja Perttu Palkia 2026

Etelä-Pohjanmaan ruokajärjestelmän sopeutumisstrategia – miltä näyttää vuonna 2050?

Ilmastonmuutos vaikuttaa jo Etelä-Pohjanmaan ruokajärjestelmään lisäämällä sään ääri-ilmiöitä ja tuotannon riskejä. Se kasvattaa tarvetta ennakoinnille, vesienhallinnalle, maaperän kestävyyden vahvistamiselle sekä kestävälle yhteistyölle. Vuonna 2026 julkaistu Etelä-Pohjanmaan ruokajärjestelmän sopeutumisstrategia tarjoaa varautumissuosituksia viljelijöille, yrityksille ja julkisille toimijoille. Strategian rinnalla Etelä-Pohjanmaan liiton ja SEAMKin Resilience in Action for South Ostrobothnia (REACTS) -hanke vie suosituksia kohti konkretiaa tukien investointeja ja kokeiluja.  

Miltä strategian mukainen tulevaisuus voisi näyttää käytännössä? Kulkekaamme kolmen eteläpohjalaisen viljelijän mukana yhden työpäivän ajan: 

On vuosi 2050

Lakeus on yhä sama, mutta maisema on kerroksellisempi; modernit ja perinteiset viljelytavat tukevat toisiaan. Antti herää yhä varhain. Ensimmäisenä hän avaa älyjärjestelmän yhteenvedon yhteistilan kokonaistilanteesta. Yöllä on satanut rankasti, mutta Antti tuntee yhteistilan lohkot ja vesijärjestelmän kuin omat taskunsa. Kartan mukaan lohko 14 pidättää vettä hyvin, lohko 7 tarvitsee säätöä. Antti hyväksyy ehdotukset pienin muutoksin. 

Aamiaisen jälkeen Marjatta lähtee pellolle. Käytössä on kevyitä sähkö- ja biokaasukäyttöisiä koneita, joista osa on yhteisomisteisia. Työtä tehdään autonomisilla yksiköillä ja droneilla, raskasta kalustoa käytetään vain tarpeen mukaan.  Jaakko tarkastaa tilan valkuaiskasvit, monivuotisen nurmen ja pölyttäjäaktiivisuuden sekä uuden metsäviljelykaistan kehityksen. Päivän aikana järjestelmä päivittää myös ekosysteemipalvelutilin. Korvausta saadaan ruoan ja raaka-aineiden tuotannon ohella ilmastotyöstä ja ekosysteemipalveluista. Kannattavuus perustuu joustaviin sopimuksiin, laatuun, palveluihin ja reiluun arvonjakautumiseen.  

Lounaaksi on lähituotettua ruokaa: perunaa, härkäpapukastiketta, kasviksia, meijerituotteita ja ruisleipää. Samantyyppistä ruokaa syödään laajasti Suomessa. Lihaa arvostetaan ja sen tuotantotyö tunnetaan, sillä tuotteiden alkuperän, ympäristövaikutukset ja tuottajalle maksettu hinta on helppo selvittää. 

Iltapäivällä Jaakko käy kylän biokaasu- ja energiayksiköllä. Biokaasuyksikön syötteeksi tulee kylän tilojen sivuvirtoja. Kaasua käytetään tilan koneissa tuotantopanossuhteen mukaan ja mädäte palautuu ravinteiksi pelloille. Aurinkopaneelit tuottavat sähköä varastoon ja paikallisverkkoon.  

Viljelijät osallistuvat säännöllisesti maakunnan ja kuntien ruokajärjestelmäfoorumiin. Siellä käsitellään seuraavan vuoden tavoitteita, investointipainotuksia ja päivitetään alueellinen varautumissuunnitelma viljelijöitä ja asiantuntijoita kuullen. EU ja kansallinen maatalouspolitiikka asettavat kehykset, mutta paikallisesti tehdään alueelle sopivia ratkaisuja. 

Illan laskeutuessa lakeusmaisema on monipuolisempi kuin ennen, mutta yhä tuttu. Epävarmuus kohdataan yhdessä tiedon, investointien ja luottamuksen tuella. Etelä-Pohjanmaa on maailman menestyneimpiä ruoka-aittoja, sillä se on pitänyt kiinni perinteistä, mutta osannut myös muuttua.  

_ _ _

Tämä kirjoitus perustuu alun perin @SEAMK-verkkolehdessä julkaistuun artikkeliin ”Etelä-Pohjanmaan ruokajärjestelmän sopeutumisstrategia – miltä näyttää vuonna 2050?”.