Hanke Kehittämishanke - 17356 Alakestilän arboretum digi Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral 01.03.2016 - 14.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa parannetaan Limingassa sijaitsevan Alakestilän Arboretumin käytettävyyttä ja tunnettuutta alueen asukkaiden, koululaisten ja yhteisöjen käyttöön. Hankkeen avulla halutaan turvata puiston säilyminen viihtyisänä ja mielenkiintoisena tutustumiskohteena sekä tilaisuuksien järjestämispaikkana, vahvistaa ja kehittää yhteisöllisyyttä luomalla uusia verkostoja eri yhdistysten ja toimijoiden välille ja kehittää arboretumista kaiken ikäisten ihmisten tapaamispaikka ja virkistysalue. Arboretumissa kasvaa puuvartisten kasvilajien muotoja, muunnoksia, lajikkeita tai alalajeja lähes 200 erilaista, noin 120 puuta ja noin 80 pensasta. Puistoon istutetut puut ja pensaat paikannetaan digitaalisesti, varmistetaan lajimääritys ja merkitään nimilapuilla. Puistoon laaditaan hoitosuunnitelma, jonka avulla puistotyöntekijät ja talkoolaiset voivat hoitaa puistoa. Digitaalista karttaa, jossa puiden sijainti- ja ominaisuustieto on sähköisessä muodossa tarkasti määritetty, voidaan hyödyntää opastuksessa ja omatoimisessa kasvillisuuteen tutustumisessa. Digitaalinen pohja-aineisto mahdollistaa myös erilaisten opastusmateriaalien ja palvelujen tuottamisen jatkossa. Aineistoa tuotetaan niin, että sitä on mahdollista käyttää myös mobiililaitesovellutuksella, jossa voi olla kohteen tietoja kuvina ja tekstidokumentteina sekä ääniopastuksena. Hankkeessa kartoitetaan potentiaalisia käyttäjiä ja laaditaan tiedotussuunnitelma, jonka avulla puiston tunnetavuutta ja käyttöä voidaan parantaa. sekä tiedotetaan mahdollisuuksista. Hankkeesta ja sen tuloksista tiedotetaan monipuolisesti. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 17356 Aloituspäivämäärä 01.03.2016 Loppumispäivämäärä 14.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuurimaisema tietotekniikka uudet palvelut virkistys- ja harrastustoiminta ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Nouseva Rannikkoseutu ry Toteutuskunta LIMINKA Tukiprosentti: 90,00 % Jaa: