Hanke Kehittämishanke - 34022 Amaze me Leader – koordinaatiohanke Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy 15.02.2017 - 12.08.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Amaze Me Leader koordinaatiohanke on paikallisen maaseudun kehittämishanke, joka osa hankekokonaisuutta, jossa yhdistyvät paikallisuus, alueiden välisyys ja kansainvälisyys. Hankkeen aikana toteutetaan kansainvälisesti nuorille suunnattu seikkailuseminaari, Amaze Me Leader (AML) elokuussa 2017. AML on suunnattu EU-jäsenmaiden 18-28 -vuotiaille nuorille. Hankkeen tavoitteena on kasvattaa nuorten tietoisuutta Leader-toiminnasta, sitouttaa nuorisoa paikallisen maaseudun kehittämiseen ja edistää eurooppalaista yhteistyötä. Yhteisenä teemana tässä seikkailuseminaarina markkinoitavassa toiminnassa on yrittäjyyskasvatus. Hankekokonaisuutta toteuttaa omilla paikallisilla hankkeillaan viisi toimintaryhmää: Veejjakaja ry, Rajupusu Leader ry, Piällysmies ry, Leader Länsi-Saimaa ry ja Pohjois-Kymen Kasvu ry. Tämän koordinaatiohankkeen toiminnalla seikkailuseminaari näyttäytyy osallistujille yhtenäisenä kokonaisuutena. Koordinaatiohanke huolehtii AML:n markkinoinnista, dokumentoinnista ja raportoinnista. Toimintaryhmien hankkeissa osasisällöntuottajia ovat Maaseutuviraston Maaseutuverkostopalvelut ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK Oy. Maaseutuverkostopalvelut tarjoaa hankkeelle käyttöön kansainväliset verkostoyhteydet ja tukipalvelunsa. Maaseutuverkosto resurssoi omana hankkeenaan toimintoja erikseen koordinaatiohankkeen kanssa sovittavin tavoin. Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy toteuttaa samanaikaisesti erillisen kansainvälisen hankkeen, joka koordinoi eri maissa toteutettavien hankkeiden välistä yhteistyötä. Tässä koordinaatiohankkeessa XAMK Oy tarjoaa toimintaryhmien paikallisille hankkeille toimenpidekohtaista tuotanto-osaamista. Hankkeen toteutusaika on 15.02.2017 - 31.12.2017. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 34022 Aloituspäivämäärä 15.02.2017 Loppumispäivämäärä 12.08.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat Digitalisaatio/digitalisointi Kansainvälisyys/kansainvälistyminen Tasa-arvo Yritystoiminnan aloittaminen aktiviteettimatkailu hyvinvointi hyvinvointimatkailu kulttuuri markkinointi matkailu nuoret sosiaalinen media tietotekniikka verkostot viestintä virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta MIKKELI Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: