Hanke Kehittämishanke - 18291 Bambua pandalle ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry 01.01.2016 - 28.01.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Bambua pandalle - hankkeessa selvitetään pandalle maistuvat ja kylmää kestävät bambulajit sekä bambulajien viljelytekniikkaa. Hanke toteutetaan ProAgria Etelä-Pohjanmaan ja Ähtäri Zoon yhteistyönä. Hankkeen taustalla on Ähtäri Zoon pandaohjelma, jonka tavoitteena on jättiläispandojen saaminen Ähtäriin 2017. Hankkeen toiminta-alueena on Kuusiokunnat. Hankkeessa perustetaan koeviljelmät (5-10 kpl) , joilla selvitetään kylmää kestävien vuoristobambulajien viljelytekniikkaa ja menestymistä paikallisissa oloissa. Koeviljelmät perustetaan ulos (pellolle, puutarhaan), kausihuoneisiin (talvella kylmä kasvihuone) sekä kasvihuoneisiin ja sisätiloihin. Viljelijäryhmälle järjestetään viljelijäkoulutus, viljelyneuvonta sekä erilaisia pienryhmätapaamisia ja opintomatkoja, joissa tutustutaan kotimaisiin bambuviljelmiin. Koeviljelmiltä saatavaa tietoa levitetään hankealueella ja verrataan muihin kansainvälisellä tasolla tehtäviin bambun kasvatuskokeisiin. Koeviljelmiltä saatava tieto luo pohjaa bambun laajamittaisemman viljelyn käynnistämiseen alueella. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 18291 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 28.01.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kuudestaan ry Toteutuskunta ÄHTÄRI Tukiprosentti: 80,00 % Jaa: