Julkinen hankekuvaus
Vuonna 1976 räjähtänyt Lapuan patruunatehdas on yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimpia onnettomuuksia. Turmassa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä. Onnettomuuden seurauksena 66 lasta menetti yhden tai molemmat vanhempansa ja 30 ihmistä jäi leskeksi. Lapuan paikkakunnalla onnettomuudesta vaiettiin tapahtuneen jälkeen sen aiheuttamien syvien henkisten haavojen vuoksi. Lapua 1976 -elokuvaa on valmisteltu viimeiset kymmenen vuotta haastattelemalla onnettomuuden kokeneita ihmisiä ja keräämällä tietoa tapahtuneesta. Lapua 1976 -elokuva kertoo fiktiivisen tarinan ihmisistä, joita onnettomuus koskettaa. Elokuva on tarina vahvasta yhteisöstä, joka toiminnallaan estää vielä suuremman tuhon syntymisen. Tuhon, jossa uhrien luku olisi ollut mahdoton käsittää. Tarinassa kuljetaan tavallisten ihmisten mukana, heidän arjessaan Lapualla ja työssään patruunatehtaalla. Ennen kaikkea elokuva on tarina yhteisöstä, joka on valmis pelastamaan enemmän. Elokuva sukupolvia yhdistämässä -hankkeessa Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen faktatietoja, muistoja sekä mielikuvia käyttämällä yhdistämme sukupolvia Lapua 1976 –elokuvan tarinan äärelle. Elokuva yhdistää sukupolvia jo nyt. Elokuvan julkistamisen myötä vanhemmat, isovanhemmat ja lapset ovat alkaneet keskustella onnettomuudesta, josta on aiemmin vaiettu. Vaikean asian tai muiston käsittely sukupolvien kesken voi antaa yhteisen tilan tutkia surua ja tragediaa ja sen äärellä eri sukupolvet voivat kohdata. Elokuva ja sen fiktiivinen tarina antavat ihmisille etäännytetyn keinon käsitellä tapahtunutta etäännytysti. Tuotannossa oleva elokuva herättelee myös nuorissa ihmisissä kiinnostusta. Samalla hanke rakentaa pohjaa etelä-pohjalaisen elokuvan tulevaisuudelle kannustamalla eri sukupolvia elokuvamaailmaan.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)
Hankenumero
209269
Aloituspäivämäärä
31.08.2022
Loppumispäivämäärä
13.06.2024
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Kehittämishanke
Alatoimenpide
7.4 Maaseudun palvelut
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Maaseudun palvelut, kehittäminen
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili