Hanke
Kehittämishanke - 260031

Tuohta tarinoista

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

- 30.03.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Tuohta tarinoista –hanke tuo ruokakulttuuriin liittyvät tarinat lisäarvoa ja kannattavuutta edistäväksi toiminnaksi ruokapalvelu- ja matkailuyrityksiin. Hankkeen tavoitteena on lisätä osaamista tarinallisten ruokamatkailutuotteiden tuotteistamiseen ja markkinointiin ja tuottaa uusia elämyksellisiä palveluja ruokamatkailuun. Nuorten kiinnostusta ruokakulttuuriin ja -alan tuntemusta vahvistetaan tapahtumien, pelien ja pelillisyyden avulla, joissa tarinoilla on myös rooli. Hankkeen toteutus jakautuu kahteen työpakettiin: 1. Tarinallistamisella uusia palvelutuotteita ruokamatkailuun ja 2. Kestävä ruokajärjestelmä ja ruokakansalaisuus tutuksi nuorille. Molempiin kokonaisuuksiin sisältyy tiedottamista ja viestintää. Hankkeen tuloksena syntyy uutta osaamista alueellisesta ruokakulttuurista ja malleja sen hyödyntämiseen liiketoiminnassa sekä tuotteistettuja uusia ruokamatkailutuotteita. Uusien ruokamatkatuotteiden ja toteutettujen ruokatapahtumien myötä lisätään Saimaan seudun ruokakulttuurin ja ruokamatkailun näkyvyyttä. Nuorten tietämys Saiman ruoka-alasta on lisääntynyt. Hanke liittyy Saimaan seudun ruokaa ja ruokamatkailua näyttävästi esille tuovaan European Region of Gastronomy 2024 –juhlavuoteen. Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä ja hyödynsaajana ovat Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan matkailu-, ravitsemis- ja ohjelmapalveluja tuottavat yritykset ja alueen elinkeinoelämä sekä alueen nuoret. Hankkeen toimenpiteet ja tulokset ovat avoimesti saatavilla. Hankkeen toiminta kohdistuu Etelä-Savoon ja Pohjois-Karjalaan. Hanketta toteuttavat, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Xamk (hallinnoija) ja ProAgria Itä-Suomi ry/Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset. Hankkeen toteutusaika on 1.5.2024 - 31.3.2026.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

260031

Loppumispäivämäärä

30.03.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Maaseututyyppi

Sisempi kaupunkialue

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Alueiden välinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt