Hanke Kehittämishanke - 30520 Esiinny eduksesi Pohjois-Satakunta KulttuuriJämi ry 30.06.2016 - 22.02.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus KulttuuriJämi ry:n tarkoituksena on, että monipuolinen kulttuuritoiminta Jämijärvellä ja lähialueilla olisi turvattu ja perinteet monipuolisen teatteritoiminnan osalta jatkuvat Jämijärvellä. Näemme tärkeänä, että Pohjois-Satakunnan alueella on aktiivista kulttuurin kehittämistä ja erilaista ilmaisutaidon koulutustarjontaa sekä eri alan ammattilaisille (esim. yrittäjille, myyjille jne.) sekä alan harrastajille. Toivomuksemme on, että saamme mukaan myös uusia toimijoita ja näin ollen tarjottua ilmaisen harrastuksen ja sosiaalisen verkoston kaikille innokkaille harrastajille. KOHDERYHMÄ Hankkeen pääasiallinen kohderyhmä on harrastajanäyttelijät, teatteritoiminnasta kiinnostuneet sekä työssään esiintyvät tai esiintymistaitojaan paremmiksi kehittävät henkilöt. Hankkeen ajatus ei ole keskittyä ainoastaan Jämijärven teatteritoimintaan, vaan tarjota mahdollisuus kehittää esiintymistaitoja monipuolisesti myös muille teatteriharrastajille (tai sellaiseksi haluaville) Pohjois-Satakunnassa. Toivottavasti hankkeen myötä rakentuu uusia verkostoja myös harrastajateattereiden välille ja parhaimmillaan koulutukset innostavat täysin uusiin innovaatioihin kulttuurin tuottamisen saralla Pohjois-Satakunnassa. Harrastajateatterin lisäksi nykyisin moni tarvitsee työssään esiintymistaitoja. Jotkin osa-alueet eivät välttämättä kosketa kaikkia, mutta ajatuksena onkin, että kukin voi valita haluamansa osa-alueen tai tarvittaessa koko paketin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 30520 Aloituspäivämäärä 30.06.2016 Loppumispäivämäärä 22.02.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Toteutuskunta JÄMIJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 70,00 % Jaa: