Hanke Kehittämishanke - 156092 Forssan seudun hevosklusteri laukalle Hippolis - Hevosalan Osaamiskeskus ry 01.02.2021 - 27.09.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Forssan seutu on yksi monipuolisimmista hevosalan keskittymistä laaja-alaisen hevosalan koulutuksen, tutkimuksen, yrittämisen ja asiantuntemuksen johdosta. Vuonna 2008 alueella on käynnistynyt hevosklusteri, jonka toiminta ei kuitenkaan ole kehittynyt suunnitellusti. Organisaatioiden ja ympäröivän maailman muutokset ovat muovanneet klusteria ja yhteistyö toimijoiden välillä on jäänyt pääasialliseksi hyödyksi hevosklusterista. Toiminnan täysimittaisen potentiaalin maksimoimiseksi klusterityön päivitys ja toiminnan ohjaaminen kohti tulevaa on paikallaan. Esiselvityshanke Hevosklusteri laukalle konkretisoi toimijoiden nykytilan ja luo vision tulevaisuuden kehittyvästä hevosklusterista. Syksyn 2020 aikana on tullut esiin seudun toimijoiden vahva näkemys entistä tiiviimmästä ja koko seutukunnan monipuolista osaamista palvelevasta hevosklusterista, jolla seudun tunnettavuutta saadaan vahvistettua ja osallistujien liiketoimintahyötyjä konkretisoitua. Hevosala on maaseutumaisen asumisen tulevaisuuden elementtejä, joista monet maakunnat ja seudut haluavat saada osansa. On aika nostaa kehittävällä otteella ja hevosklusterin avulla Forssan seutu alansa ykköspaikalle. Se onnistuu tiiviin yhteisen päämäärän avulla, joka on mahdollista saavuttaa onnistuneella klusterityöllä. Hankkeen kirkkaimpana tavoitteena on luoda visio seudun hevosklusterista, mutta myös sitout-taa toimijoita ja löytää toimintatapoja sekä työkaluja klusterin jatkuvalle kehittymiselle. Hanke hakee työpajojen, haastatteluiden sekä analysoinnin kautta suuntaviivoja tulevaan ja kirkastaa kuvaa tulevaisuuden klusterin toiminnasta. Esiselvityshankkeessa on aika tiivistää yhteistyötä sekä sitouttamisen toimijoita, mutta myös mahdollisuus nostaa seutua jälleen esille innovatiivi-sesta näkökulmasta. Esiselvityshankkeen tuloksena piirtyy kuva Forssan seudun hevosklusterin tulevaisuudesta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 156092 Aloituspäivämäärä 01.02.2021 Loppumispäivämäärä 27.09.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hevonen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä LounaPlussa ry Toteutuskunta YPÄJÄ Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: