Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 13464 Hauhon Lomakeskuksen energiatehokkuuden parantaminen Lasten Kesä r.y. 30.10.2015 - 31.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hauhon Lomakeskus Eteläisissä on ollut Lasten Kesä ry:n omistuksessa 1984 lähtien. Leirikeskusta hyödynnetään ympärivuotisesti, sen käytön painottuen kuitenkin tiiviimmin kesäaikaan. Talviaikaan keskusta vuokrataan viikoittain ulkopuolisten käyttöön mm. leirikoulujen järjestämistä varten. Lomakeskuksen majoitusrakennuksissa yöpyy vuosittain noin 1000 lasta ja nuorta ympäri Suomea. Keskus on vastikään remontoitu, mutta sen energiatehokkuutta ei pystytty tässä prosessissa merkittävästi parantamaan. Linnaseutu ry:ltä haetaan rahoitusta uusien ulko-ovien ja ilmalämpöpumppujen hankintaan. Keskuksen ovet ovat vanhoja ja kuluneita. Uusien tiivisteiden hankinta ei enää hyödytä vaan myös ovenkarmit ja itse ovet ovat niin kuluneita, että lämpö pääsee karkaamaan ovien pielistä. Aiemmin hankitut ilmalämpöpumput ovat jääneet vähäiselle käytölle niiden meluisuuden takia, sillä ne sijaitsevat lähellä yöpymistiloja. Edellä mainitut puutteet ovat tulleet toistuvasti esille leirikausien työntekijöiden palautteen kautta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 13464 Aloituspäivämäärä 30.10.2015 Loppumispäivämäärä 31.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Linnaseutu ry Toteutuskunta HÄMEENLINNA Tukiprosentti: 50,00 % Jaa: