Julkinen hankekuvaus
Inarin kunnassa Veskoniemen tien varren kaksi huonokuntoista lintutornia Juurakkovuopajassa ja Mielikköjängällä kunnostetaan siten että niiden elinkaari pitenee ja käyttäjäturvallisuus pysyy hyvänä pitkään. Projektissa molemmat kunnostetaan Inarin luonnonystävien jäsenistön työnä paikallisten oppilaitosten, varhaiskasvatuksen, lintuharrastajien sekä muiden luonnossa liikkujien ja paikallisten käyttöön. Kohderyhmänä ovat erityisesti lapset, varhaisnuoret ja nuoret sekä eri oppilaitoksissa että varhaiskasvatuksen ryhmissä. Lintutornikohteista tehdään turvalliset lapsille (esim. kaiteet, portit, havainnointi korkeiden laitojen sisältä turvallisesti. Toiselle tornille vievät pitkospuut korjataan. Lapset ja nuoret osallistetaan tuottamaan torneille lisätietoa ympäröivästä luonnosta ja erityisesti linnuista. Viimeistään jatkokehittelyn yhteydessä mietitään onko mahdollista toteuttaa livenä kevätseurantaa torneilta kouluille tietoteknisin menetelmin tai lintuharrastajien aktiivisena mentorointina kummiluokkien ja päiväkotiryhmien suuntaan.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Hankenumero
122298
Aloituspäivämäärä
29.02.2020
Loppumispäivämäärä
03.03.2022
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Yleishyödyllinen investointihanke
Alatoimenpide
7.4 Maaseudun palvelut
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Maaseudun palvelut, investointi
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili