Hanke Kehittämishanke - 272299 Kamarimusiikkia kyliin Kaakon Kamarimusiikki ry - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa toteutetaan kolme kiertuetta Etelä-Kymenlaakson maaseudun kyliin vuosina 2024-2026. Tapahtumia järjestetään yhteistyössä seudun eri puolilta tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa paikallisissa ja erityisissä maaseudun kohteissa. Tilaisuudet suunnitellaan ja niiden tehtävät ja vastuut sovitaan Kaakon Kamarimusiikin ja paikallisten järjestäjien (kylät, yhdistykset, maaseutuyrittäjät) kesken molempien osapuolten toiveet ja ideat huomioiden. Hankkeessa tuotetaan myös kaksi lastenkonserttia yhdistämällä musiikkia ja visuaalista taidetta. Vahvistetaan tapahtumatuotannon ja viestinnän osaamista, mikä hyödyttää kaikkia hankkeeseen osallistuvia kumppaneita. Hanke monipuolistaa alueen kulttuuritarjontaa, madaltaa klassisen kamarimusiikin konsertteihin osallistumisen kynnystä ja laajentaa kulttuuritapahtumien yleisöpohjaa. Hankkeella luodaan kyliin uusia tapahtumia, mikä innostaa, luo vireyttä ja kulttuurista aktiivisuutta maaseudulle. Hankkeen jälkeen jää elämään hyvä yhteistyöverkosto, osaamista ja intoa kylien tapahtumien tuottamiseen. Alueen tarjontaa palveluja ja kulttuuritarjontaa on nostettu laajemman yleisön tietoisuuteen, mikä lisää asiakasvirtaa ja matkailutuloa seudulle. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 272299 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Kylä Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta 7.7.2024 Maalaisromantiikkaa, myllyn tarinaa ja kavioiden kopsetta Kamarimusiikkia kyliin -hankkeen ensimmäisen kesän kolme tapahtumaa keräsivät satamäärin yleisöä nauttimaan kamarimusiikista ja hyvistä palveluista seudun kauneimmissa kylissä ja kohteissa. Kaakon Kamarimusiikki -festivaalin etkoja vietettiin tiistaina 2.7. Villa Jaakkolassa Haminan Reitkallissa. Maalaisromantiikkaa -tapahtuman musiikki keskittyi Clara ja Robert Schumannin musiikin ja elämäntarinoiden ympärille. Villa Jaakkolan Riihikahvilassa kuultiin luentoja ja musiikkia, joiden lomassa nautitiin kahvilan herkkuja. Ilta päättyi Juhlatilan Antonissa kuultuun konserttiin, jossa taituroivat Liisa Malmivaara, Petteri Iivonen, Eriika Nylund ja Tuomas Ylinen. Yleisöä kokoontui aurinkoisen kesäillan tapahtumaan parisen sataa. Hauhian Mylly antoi upeat aidot puitteet bassobaritoni Erik Rousin ja pianisti Liisa Malmivaaran vivahteikkaalle esitykselle Schubertin laulusarjasta Kaunis myllärintytär Kaakon Kamarimusiikin ilmaiskonsertissa perjantaina 5. heinäkuuta. Hauhian Myllylle löysi tiensä noin 150 henkeä nauttimaan musiikista, miljööstä, taidetarjonnasta sekä Säkkijärvi-valokuvanäyttelystä. Koko festivaalin päätös ja huipennus koettiin Harjun oppimiskeskuksessa Kavioiden kopsetta ja kamarimusiikkia -tapahtumassa, kun Harjun ainutlaatuinen miljöö täyttyi hevosvaunuista, kavioiden kopseesta ja kamarimusiikista perjantaina 6.7. Tapahtuma toi yhteen 135 vuotta täyttävän oppimiskeskuksen, 10-vuotiaan Kaakon Kamarimusiikin ja 15-vuotista taivaltaan juhlistavan Vaunuhistoriallisen Seuran. Päivä oli täynnä ohjelmaa ja mukavaa tunnelmaa.Yleisö sai täyden kattauksen elämyksiä, piknikherkkuja ja aikahypyn historiaan. Ilta päättyi Suomipopin ja iskelmän kaikuessa puistolavalta lehmusten katveessa viihtyvän yleisön iloksi. Hankkeen yhteyshenkilöt Siru Ahopelto Yrittäjä - Muu yrittäjä, Kehittäjä, Hanketoimija, Järjestötoimija - Kylätoiminta, Järjestötoimija - Kulttuuri ja kotiseutu Kymenlaakson Kylät ry Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys Sepra ry Toteutuskunta VIROLAHTI Kokonaisrahoitus 65 800,00 € Julkinen rahoitus 52 640,00 € Tukiprosentti: 80,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Siru Ahopelto Yrittäjä - Muu yrittäjä, Kehittäjä, Hanketoimija, Järjestötoimija - Kylätoiminta, Järjestötoimija - Kulttuuri ja kotiseutu Hankkeesta muualla www.kaakkofestival.fi Kaakon Kamarimusiikin www-sivut Facebook: Instagram Jaa: