Offentlig projektbeskrivning
Hankkeessa toteutetaan kolme kiertuetta Etelä-Kymenlaakson maaseudun kyliin vuosina 2024-2026. Tapahtumia järjestetään yhteistyössä seudun eri puolilta tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa paikallisissa ja erityisissä maaseudun kohteissa. Tilaisuudet suunnitellaan ja niiden tehtävät ja vastuut sovitaan Kaakon Kamarimusiikin ja paikallisten järjestäjien (kylät, yhdistykset, maaseutuyrittäjät) kesken molempien osapuolten toiveet ja ideat huomioiden. Hankkeessa tuotetaan myös kaksi lastenkonserttia yhdistämällä musiikkia ja visuaalista taidetta. Vahvistetaan tapahtumatuotannon ja viestinnän osaamista, mikä hyödyttää kaikkia hankkeeseen osallistuvia kumppaneita. Hanke monipuolistaa alueen kulttuuritarjontaa, madaltaa klassisen kamarimusiikin konsertteihin osallistumisen kynnystä ja laajentaa kulttuuritapahtumien yleisöpohjaa. Hankkeella luodaan kyliin uusia tapahtumia, mikä innostaa, luo vireyttä ja kulttuurista aktiivisuutta maaseudulle. Hankkeen jälkeen jää elämään hyvä yhteistyöverkosto, osaamista ja intoa kylien tapahtumien tuottamiseen. Alueen tarjontaa palveluja ja kulttuuritarjontaa on nostettu laajemman yleisön tietoisuuteen, mikä lisää asiakasvirtaa ja matkailutuloa seudulle.
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
272299
Slutdatum
30.12.2026
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Utvecklingsprojekt
Underåtgärd
Samarbetsprojekt för utveckling av service och verksamhetsmiljö på landsbygden
Typ av åtgärd
Samarbetsprojekt
Åtgärdens specifierare
Koordinerings- och aktiveringsprojekt
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto