Hanke Kehittämishanke - 200109 KesäKaara Pielaveden 4H-yhdistys ry 01.05.2022 - 02.07.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus 4H:n toiminta on kasvanut vuosien saatossa vastaamaan aikansa haasteisiin. Siinä missä vuosia sitten julkinen liikenne kattoi liikkumisen haja-asutus alueilta, on nykyään kuljettaminen vanhempien vastuulla. Kesäaikaan lasten ja nuorten kohtaamiset jäävät pois, koska ne perustuvat koulukyyteihin ja koulussa yhdessä olemiseen. Syntyvyyden vähetessä lapset ja nuoret sijoittuvat kunnissa entistä kauemmaksi toisistaan, joilloin heidän keskinäiset kohtaamiset kouluaikojen ulkopuolella vähenevät entisestään ja kiinnostus peleihin ja sosiaaliseen mediaan kasvaa. Tästä johtuen lapset ja ennen kaikkea nuoret tarvitsevat yhteistä tekemistä. Hankkeen tavoitteena on tuoda kesään maksutonta ohjattua toimintaa kesäkaaran avulla. Toimintaa järjestetään avointen ovien toiminnan periaatteella, johon lapset ja nuoret voivat tulla mukaan haluamakseen ajaksi ilmoittautumatta etukäteen. Kaaran on tarkoitus liikkua niissä paikoissa, joissa lapset ja nuoret luonnollisesti haluavat kohdata toisiaan. Kaaran avulla tuodaan kylille kohtaamis paikkoja, joihin vanhempien on helpompi tuoda lapsensa sekä luottaa siihen, että valvojana on turvallinen aikuinen. Kaaran varusteluun kuuluu erilaisia pihapelejä (jalkapallo, laukaisututka, koripallo) sekä muita aktiviteetteja (pelikortit, lautapelit, musiikinkuuntelemiseen- sekä laulamiseen välineet), joiden avulla voi löytää uusia harrastusmahdollisuuksia tai toimintaa. Lisäksi kaarassa on ohjattua toimintaa erilaisten teemojen parissa, kuten bingo, karaoke, geokätköily. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 200109 Aloituspäivämäärä 01.05.2022 Loppumispäivämäärä 02.07.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret uudet palvelut verkostot virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Ylä-Savon Veturi ry Toteutuskunta PIELAVESI Tukiprosentti: 90,00 % Jaa: