Hanke Kehittämishanke - 112013 Kitee Tourist Information – A Nightwish Story Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy 01.11.2019 - 24.05.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kitee Tourist Information - A Nightwish Story -hanke parantaa Pohjois-Karjalan kulttuuripalveluja ja -tarjontaa. Hankkeessa suunnittellaan ja toteutetaan näyttelykeskus, joka laajentaa nykyistä Kitee-seura ry:n museotoimintaa. Näyttelyssä kerrotaan kiteeläislähtöisen, maailmanmenestykseen parissakymmenessä vuodessa nousseen Nightwish-yhtyeen tarina: synty, kehittyminen ja saavutukset. Näyttelyssä käytetään nykyaikaista 3D- ja muuta audiovisuaalista tekniikkaa. Keskuksen toiminta käynnistetään ja turvataan sen edellytykset nousta kansainvälisen matkailun kärkikohteeksi Pohjois-Karjalassa. Samalla lisätään Kiteen ja Pohjois-Karjalan kotimaista ja kansainvälistä tunnettuutta ja vetovoimaa merkittävästi sekä parannetaan koko maakunnan matkailun ja siihen liittyvien muiden elinkeinojen elinvoimaisuutta. Hankkeen tavoitteena on parantaa Pohjois-Karjalan maaseudun asukkaiden kulttuuritarjontaa omaleimaisella kohteella, joka on kansainvälisestikin kiinnostava. Tavoitteena on synnyttää uudenlainen, elämyksellinen, valtakunnallisesti ainutlaatuinen, etupäässä virtuaalisuuteen perustuva näyttelykeskus Nightwishin tarinasta sekä kiinnittää se yhdeksi Pohjois-Karjalan matkailun omaleimaisimmista kärkikohteista kansallisessa ja kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa. Tavoitteena on luoda Kitee Tourist Information, A Nightwish Story -keskuksesta elinkelpoinen ja kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimainen kohde, jotta keskuksen toiminnasta vastaava Kitee-seura ry saa toiminnalle kestävän ja taloudellisesti elinkelvon mallin jatkaa toimintaa. Kehittämishankkeen rinnalla on Kitee-seura ry:n investointihanke, jossa suunnitellaan ja rakennetaan keskuksen näyttely. Lisäksi KETIn kehittämishankkeeseen sisältyy Kitee-seuran osatoteutus keskuksen kehittämisen osalta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 112013 Aloituspäivämäärä 01.11.2019 Loppumispäivämäärä 24.05.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi kulttuuri matkailu virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Toteutuskunta KITEE Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: