Hanke Kehittämishanke - 15006 Lähdetään kyläilemään Asikkalan 4H-yhdistys ry 01.01.2016 - 28.01.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Lähdetään kyläilemään: Hankkeen tavoitteena on tehdä lapsille ja nuorille tutuksi omaa kylää ja kuntaa, paikallisia elinolosuhteita ja maaseudun mahdollisuuksia. Hankkeen tarkoituksena on luoda 4H-yhdistysen koordinoimana yhteistyötä eri toimijoiden välille lapsi- ja nuorisotyössä. Asikkalassa lapsille ja nuorisolle tarkoitetut toiminnot keskittyvät pääosin Vääksyn alueelle, eivätkä vääksyläiset välttämättä tunne kyliä tai niiden toimintamahdollisuuksia. Nuoret toimivat paikalliskehittäjinä ja siihen heitä aktivoidaan hankkeen avulla kehitettävän toimintamallin avulla. Hankkeen aikana nuoret ja lapset pääsevät kyläilemään sekä tututumaan Asikkalan kyliin. Teemaretkien avulla tutustutaan kylillä oleviin paikallisiin yrityksiin, kylätoimintaan ja luontokohteisiin. Kylistä etsitään niille ominainen asia, jota esitellään. Hanke toteutetaan yhteistyössä kyläyhdistysten, yritysten, koulun, muiden paikallisyhdistysten ja muiden lapsi- sekä nuorisotyön toimijoiden kanssa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 15006 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 28.01.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kylätoiminta nuoret yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Päijänne-Leader ry Toteutuskunta ASIKKALA Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: