Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 28688 Lemin Laululava Lemin Musiikkiyhdistys r.y. 01.08.2016 - 27.03.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Lemin musiikkiyhdistyksen tavoitteena on vahvistaa seudun kulttuuritapahtumatarjontaa ja yhteisöllisyyttä rakentamalla uudelleen Lemin laululava yhteistyössä Lemin Nuorisoseuran ja Kotiseutuyhdistyksen kanssa. Laululava palveli vuodesta 1911 alkaen esiintymislavana ja oli silloin erittäin suosittu. Vuonna 1930 Laululava purettiin. Lemillä ja Etelä-Karjalassa on vahva lauluperinne ja nyt uudelleen rakennettava Laululava kunnioittaa hienoa perinnettä ja lisää Lemin kunnan asukkaiden välistä yhteisöllisyyttä nuorista senioreihin laululavan suunnittelusta osin talkootyönä tehtävään rakentamiseen ja Laululavan käyttöön asti. Lemin musiikkijuhlien lisäksi lava toimii Lemin ja koko Etelä-Karjalan laulukulttuurin maamerkkinä ja palvelee esiintymispaikkana koko alueen kulttuuri- ja tapahtumatoimijoita. Hanke toteutetaan 01.08.2016-31.12.2017 välisenä aikana. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 28688 Aloituspäivämäärä 01.08.2016 Loppumispäivämäärä 27.03.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Länsi-Saimaa ry Toteutuskunta LEMI Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: