Julkinen hankekuvaus
Hankkeen päätavoitteena on toteuttaa esiselvityshankkeessa tunnistetut kehittämistoimenpiteet, joiden avulla Pihtiputaan luontoreitistöt saadaan nykyistä paremmin sekä asukkaiden että matkailijoiden käyttöön. Lisäksi tavoitteena on mahdollistaa toimivat yhteydet esimerkiksi Reisjärven puolella jo olemassa oleville laajemmille reitistöille. Reitistöjen kehittämisessä olennaista on ottaa huomioon kestävän luontomatkailun näkökulma, jotta alueella pystytään ottamaan vastaan merkittävästi enemmän luontomatkailijoita vaarantamatta kuitenkaan reitistöjen erityisiä luontoarvoja. Hankkeen aikana pyritään saamaan reitistöt sellaiseen kuntoon, että ne tarjoavat kiinnostavaa nähtävää sekä kotimaisille että kansainvälisille matkailijoille. Toisaalta reitistöt pyritään hankkeen aikana rakentamaan siten, että niiden perusylläpito voidaan toteuttaa kunnan normaalin toiminnan ohessa sekä paikallisten yhdistysten toimesta.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)
Hankenumero
84611
Aloituspäivämäärä
31.12.2018
Loppumispäivämäärä
21.03.2024
Onko kyseessä Leader-hanke?
ei
Toimenpide
Yleishyödyllinen investointihanke
Alatoimenpide
7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili