Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 110162 Maamiesseuran talon kunnostus Ryhälän kyläyhdistys ry 01.09.2020 - 28.06.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Ryhälän maa- ja kotitalousseura ry, ent. Puumalan pohjoinen maamiesseura ry, perustettu v. 1923, omistaa omalla tontilla kulttuurihistoriallisesti arvokkaan maamiesseuran talon. Taloa on aika ajoin kunnostettu enimmäkseen talkoovoimilla, mutta tällä hetkellä kunnostusta kaipaa WC-osasto ja jätevesijärjestelmä olisi saatettava ajanmukaiseksi. Talolla pidetään ei ainoastaan oman seuran vaan eri yhteisöjen hallitusten kokouksia ja vuosikokouksia. Talo on kansalaisopistojen kurssien pitopaikka, eri yhteisöjen kuten osakaskuntien ja yksityisteiden kokouspaikka, juhlien kuten häiden ja syntymäpäivien pitopaikka, paikallisen hirviseurueen tauko- ja peijaispaikka. Talon yhteydessä oleva hirviseurueen lahtivaja on myös muiden seurueiden käytössä esimerkiksi metsästyskauden ulkopuolella kolarihirvien käsittelyyn, missä yhteydessä talo tarjoaa hyvät tilat selvitellä tapahtumaa. Tavoitteena on säilyttää arvokas talo kylän ja lähiseudun ainoana maamiesseuran talona edelleen paikkana, joka voi palvella alueen väestöä kokoontumis-, kurssi- ja juhlatilana. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 110162 Aloituspäivämäärä 01.09.2020 Loppumispäivämäärä 28.06.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.2 Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta PUUMALA Tukiprosentti: 50,00 % Jaa: