Hanke Kehittämishanke - 272447 Nivalan kylien luontomatkailu näkyväksi – NÄKYVÄ Nivalan kaupunki - 30.09.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Nivalan kylien luontomatkailu näkyväksi – NÄKYVÄ -hankkeen päätavoitteena on tehdä Nivalan kylien upeat luontokohteet tunnetuiksi ja saavutettaviksi sekä parantaa niiden markkinointia ja ylläpitoa. Hankkeen avulla luodaan kestävä ja houkutteleva ulkoilu- ja luontokohdeverkosto Nivalan kylille. Hanketta suunnittelee ja toteuttaa kokenut hanketoimija, Nivalan kaupunki, yhdessä alueen aktiivisten kylien kanssa. Hankkeen kohderyhmänä ovat Nivalan kylien asukkaat, matkailijat ja paikalliset matkailualan yritykset. Toteutusalueena toimivat yhteistyöhön sitoutuneiden kyläyhdistysten kotikylät Nivalassa. Hankkeen yhteistyökumppaneina on kahdeksan kylillä toimivaa yhdistystä. Hanketyö etenee vaiheittain, sisältäen tiedonkeruuta, sopimusten tekemistä, suunnittelua, markkinointia ja seurantaa. Hankkeen jälkeen suunnitellaan jatkotoimenpiteitä yhteistyössä kaupungin ja kylien kanssa, jotta saavutettuja tuloksia voidaan ylläpitää ja kehittää edelleen. Hankkeen toteutusaika 1.8.2024-31.3.2025. Yhteenveto hankkeesta Nivalan kaupungin NÄKYVÄ-hankkeen päätavoitteena oli tehdä Nivalan kylien upeat luontokohteet tunnetuiksi ja saavutettaviksi sekä parantaa niiden markkinointia ja ylläpitoa. Keskipiste Leaderin rahoittaman hankkeen avulla luotiin kestävä ja houkutteleva ulkoilu- ja luontokohdeverkosto Nival... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 272447 Loppumispäivämäärä 30.09.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Digitalisaatio Kylä Liikunta Matkailu Palvelut Sosiaalinen pääoma Sovellukset ja alustat Vapaa-ajan asukkaat Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Nivalan kaupungin NÄKYVÄ-hankkeen päätavoitteena oli tehdä Nivalan kylien upeat luontokohteet tunnetuiksi ja saavutettaviksi sekä parantaa niiden markkinointia ja ylläpitoa. Keskipiste Leaderin rahoittaman hankkeen avulla luotiin kestävä ja houkutteleva ulkoilu- ja luontokohdeverkosto Nival... Näytä lisää Nivalan kaupungin NÄKYVÄ-hankkeen päätavoitteena oli tehdä Nivalan kylien upeat luontokohteet tunnetuiksi ja saavutettaviksi sekä parantaa niiden markkinointia ja ylläpitoa. Keskipiste Leaderin rahoittaman hankkeen avulla luotiin kestävä ja houkutteleva ulkoilu- ja luontokohdeverkosto Nivalan kylille. Hankkeen yhteistyökumppaneina oli kahdeksan kylillä toimivaa yhdistystä ja toteutusalue muodostui näiden kylien alueesta. Hanketyö eteni vaiheittain, sisältäen tiedonkeruuta, sopimusten tekemistä, suunnittelua, markkinointia ja seuran-taa. Hankkeen toteutusaika oli 26.08.2024-21.03.2025. NÄKYVÄ-hanke saavutti tavoitteensa näkyvien tulosten ja palautekyselyn pohjalta odotetusti. NÄKYVÄ-hanke on ollut onnistunut ja se on koettu kunnassa tarpeelliseksi. Hankkeen vaikutukset ovat jo nähtävissä kahdeksalla kylällä, joiden panostusta hankkeen onnistumiseen ei voi olla huomioimatta. Hankkeessa päivitetyn Fluent Outdoorsin -karttapalvelun ansiosta kaikki Nivalan asukkaat sekä matkailijat voivat nyt löytää liikunta- ja luontokohteita helposti ja vaivattomasti. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 35 480 €. Keskipiste Leader rahoitti 80 % ja omavastuuosuudeksi jäi 20 %. Omavastuuosuus toteutettiin tekemällä talkootyötä. Jokainen kylä sitoutui hoitamaan oman osuutensa vastikkeettoman työn määrästä. Myönnetty avustus 80 % 28 380 € Talkootyön osuus 20 % 7100 € Yhteensä 35 480 € Suoritettavat Talkootyöt tunteina 355 h Toteutuneet talkootyöt yhteensä 541 h Toteutus Hankkeen tavoitteena oli kerätä ja tunnistaa kylien luontokohteita ja markkinoida niitä, kirjoittaa kunnostus- ja rakennussuunnitelmat jokaiselle kylälle sekä hoitaa sopimusasiat maanomistajien kanssa. Tavoitteena oli kehittää kylien ja kunnan yhteistyötä ja lisätä kylien elinvoimaisuutta... Näytä lisää Hankkeen tavoitteena oli kerätä ja tunnistaa kylien luontokohteita ja markkinoida niitä, kirjoittaa kunnostus- ja rakennussuunnitelmat jokaiselle kylälle sekä hoitaa sopimusasiat maanomistajien kanssa. Tavoitteena oli kehittää kylien ja kunnan yhteistyötä ja lisätä kylien elinvoimaisuutta ja hyvinvointia. Hankkeen laadullisia tavoitteita olivat mm. kylien kehittämi-nen sekä yhteistyö kunnan kanssa, kylien elinvoimaisuuden ja näkyvyyden lisääminen sekä luonnon virkistyskäytön lisääminen ja luontomatkailukohteiden kunnostamisen ja rakentamisen suunnittelu. Määrällisiä tavoitteita puolestaan olivat mm. Kolme työpajaa, luontokohtei-den etsiminen ja kuvaaminen, kohteiden lisääminen Fluent Outdoors karttapalveluun sekä Visit Nivalan someen, rakennus- ja kunnostussuunnitelmien teko sekä maanomistajien kanssa tehtävien sopimusten kirjoittaminen ja lähettäminen. Työpajat Työpajat aloitettiin syyskuussa 2024 ja hankkeen aikataulu piti suunnitelmallisesti. Hankkeen aikana toteutimme kaikki kolme suunniteltua työpajaa kylille, missä suunnittelimme ja valmistelimme rakennus- ja kunnostussuunnitelmia sekä opiskelimme markkinointia ja kohteiden kuvaamista. Lisäksi hankeaikana järjestettiin tulevaisuustyöpaja (mm. uusien kylien kontaktointia ja hankkeesta kertomista) sekä Sarjankylä-Erkkilä kyläyhdistyksen toiveesta kaksi ylimääräistä työpajaa kohteiden runsauden vuoksi. Markkinointi Hanke aikana luotiin ”lakeuden lapset” -somesarja, joka toimii Fluent Outdoorsin markkinointikeinona. Hankeviestintää suoritettiin paikallislehdessä sekä kaupungin somekanavilla, Liikuntakeskuksen somessa sekä Visit Nivalan somessa. Viestinnässä tuotiin esiin hankkeen edistymistä sekä markkinoitiin Fluent Outdoorsia. Lisäksi hankkeessa neuvottiin, miten kyläyhdistykset voivat markkinoida oman kylän luontokohteita jatkossa. Näin kylien näkyvyyden saanti on taattu myös hankkeen jälkeen. Rakennus- ja kunnostussuunnitelmat sekä sopimukset Rakennus- ja kunnostussuunnitelmia kertyi 8 kylälle ja jokaisen kunnostettavan tai rakennettavan kohteen maanomistajien kanssa on tehty maankäyttösopimuksia. Positiiviseksi haasteeksi muodostui kohteiden markkinointi ja sopimusten viimeistely, sillä kohteita löytyi paljon odotettua enemmän ja omistajia sitäkin enemmän. Hankkeen aikana kirjoitimme yhteensä yli 70 sopimusta. Kokonaisuudessaan hanke onnistui suunnitellusti. Kustannukset olivat tarkat ja riittivät toiminnan toteuttamiseen ja vastikkeettoman työn määrä oli sopiva ja usealle kylälle kertyikin tunteja yli odotetun (yli 30 % enemmän kuin hankesuunnitelmassa arvioitu määrä). Tulokset Hankeen tuloksena syntyneet rakennus- ja kunnostussuunnitelmat ovat erittäin tärkeä osa NÄKYVÄ+ jatkohankkeita, jotka on haettu nykyisen esiselvityshankkeen jatkoksi. Lisäksi huolellisesti taltioidut maanomistajien tiedot palvelevat myös Nivalan kaupungin muita osas-toja, mm. teknisentoimen t... Näytä lisää Hankeen tuloksena syntyneet rakennus- ja kunnostussuunnitelmat ovat erittäin tärkeä osa NÄKYVÄ+ jatkohankkeita, jotka on haettu nykyisen esiselvityshankkeen jatkoksi. Lisäksi huolellisesti taltioidut maanomistajien tiedot palvelevat myös Nivalan kaupungin muita osas-toja, mm. teknisentoimen työssä. Päivitetty liikunta- ja luontokohde kartasto Fluent Outdoors, helpottaa asukkaiden retkeily ja liikuntapaikkojen etsimistä ja löytämistä. Hanke aikana luotiin some sarja ”lakeuden lapset”, joka on komedinen sarja fluent Outdoorsin käyttämisestä. Sarjan avulla markkinoidaan Fluent Outdoors karttapalvelua. Luontokohteita markkinoidaan Visit Nivalan some kanaval-la. Luontokohteita löytyi mm. laavuja, kotia, grillikatoksia, nuotiopaikkoja, järviä, historiallisia muistomerkkejä, kivikautisia jäänteitä, luontokuvauskohteita, lintutorneja, luontoreittejä, maisemareittejä, historiallisia rakennuksia sekä myyttejä ja tarinoita kohteisiin liittyen. Hankkeen aikana kylien aktivisuus on ollut suuressa roolissa, ja sen myötä kylien ja kunnan yhteistyö on nostanut arvoaan. Tulokset numeroina: Kyliä mukana hankkeessa 8 kpl Löydettyjä luontokohteita 175 kpl Uusia kohteita Fluent Outdoors -karttapalveluun 90 kpl Kunnostus- ja rakennussuunnitelmia 13 kpl Talkoolaisia 101 hlö Talkootunteja 541 h Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Hankkeelle toteutettiin palautekysely ajalle 19.2.-14.3.2025. Kyselyyn vastasi yhteensä 71 henkilöä, joista 90 % asui Nivalassa. 15 % vastanneista tunsi hankkeen toiminnan erin-omaisesti. Palautekyselyn perusteella Nivalan asukkaat ovat olleet tyytyväisiä hankkeen toimintaan ja sen tuloks... Näytä lisää Hankkeelle toteutettiin palautekysely ajalle 19.2.-14.3.2025. Kyselyyn vastasi yhteensä 71 henkilöä, joista 90 % asui Nivalassa. 15 % vastanneista tunsi hankkeen toiminnan erin-omaisesti. Palautekyselyn perusteella Nivalan asukkaat ovat olleet tyytyväisiä hankkeen toimintaan ja sen tuloksiin. Hankkeen myötä Nivalan kylät sekä Nivalan kaupunki ovat saaneet näkyvyyttä ja tavoitteet kylien elinvoimaisuuden lisäämiseksi on saavutettu. 75 % vastanneista oli osallistunut hankkeen työpajoihin tai oli mukana kyläyhdistyksen toiminnassa. Kyselyn ansiosta keräsimme arvokasta tietoa hankkeen toteutumisesta ja kuulimme kyläläisten toiveita. Visit Nivalan sekä Fluent Outdoorsin ansiosta kylien luontokohteet tulevat olemaan enemmän esillä ja helposti saavutettavampia niin paikallisille asukkaille kuin matkailijoillekin. Tarkasti selvitetyt maanomistajat on listattu niin, että jatkossa kaupungin muukin henkilöstö voi käyttää alustaa apunaan. Myös maanomistajien ja kohteiden omistajien kanssa kirjoitetut sopimukset vähentävät mm. teknisenosaston työtä jatkossa. Hankkeessa luodut kunnostus- ja rakennussuunnitelmat otetaan käyttöön NÄKYVÄ+ jatko-hankkeissa, missä tavoitteena on rakentaa jokaiselle hankkeessa mukana olevalle kylälle uusi retkeilykohde ja/tai kunnostaa jo olemassa olevaa kohdetta sekä markkinoida kohteita. Näin kehitämme Nivalan luontomatkailua pitkällä tähtäimellä ja parannamme kuntamme hyvinvointia. Palautekyselyn vastausten pohjalta voimme kehittää toimintaa vielä entisestään NÄKYVÄ+ jatkohankkeissa. Kyselyn avulla saimme myös paljon erinomaisia kehitysehdotuksia.mm. näkyvyyteen, yhteisöllisyyteen sekä jatkuvuuteen liittyen. Näitä asioita on huomioitu nykyisessä hankkeessa tavoitteellisesti ja niitä tullaan jatkamaan mahdollisessa NÄKYVÄ+ jatkohankkeessa. Tavoite on jatkaa kohteista tiedottamista hankkeen loputtua ja ylläpitää hankkeessa saavutettuja tuloksia. Hanke sai paljon positiivista palautetta sen luonteen vuoksi. Kylien hyvinvointi ja elinvoimaisuuden kehittäminen on saatu hienosti alulle. Hankkeessa aikaansaatujen tulosten ansiosta uusien kohteiden merkitys sekä kylien hyvin-voinnin tärkeys on noussut esille. Me haluamme rakentaa Nivalasta elinvoimaisen kaupungin, jälkipolville asti. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Janna Korpi Hanketoimija Nivalan kaupunki Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Keskipiste-Leader ry Toteutuskunta NIVALA Kokonaisrahoitus 35 483,36 € Yksityinen rahoitus 7 096,67 € Julkinen rahoitus 28 386,69 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 28 386,69 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 12 206,27 € Valtio: 10 503,09 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 5 677,33 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Janna Korpi Hanketoimija Hankkeesta muualla www.nivala.fi Jaa: