Hanke Kehittämishanke - 166841 Nuoret töihin 2 Kantri ry 01.05.2021 - 07.06.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kantrin Nuoret töihin 2 -teemahanke täydentää kylien kehittämistyötä Tampereen seutukunnassa ja jatkaa 2017 toteutetun teemahankkeen työtä. Hanke helpottaa yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman Leader-toimintalinjaa ja edistää Kantrin strategian toteuttamista. Hankkeen toimialuetta on Kantrin Leader-toiminta-alue eli Leader-rahoitukseen kuuluvat maaseutualueet. Kohderyhmänä ovat kaikki kylissä toimivat yhteisöt, siis kyläyhdistysten lisäksi toimenpiteen toteuttajina voivat olla mm. urheilu-, martta- ja nuorisoseurat tai osakaskunnat. Hankkeen tavoitteina on työllistää 25 nuorta, Kantri pyrkii tavoitteisiin toteuttamalla oman teemahankkeen ja näin auttamaan alueensa yhdistyksiä. Kantri hakee rahoituksen, valitsee rahoitettavat toimenpiteet avoimen haun kautta, tekee sopimukset toteuttajien kanssa, asioi ELY:n kanssa, neuvoo toimijoita, kokoaa raportit ja maksatukset ja siirtää tuet toimenpiteiden toteuttajille. Hankkeiden toteuttajat saavat keskittyä varsinaiseen tekemiseen eli nuorten kanssa tehtävään työhön. Hankkeen tuloksena maaseutualueiden nuorten työllistyminen on lisääntynyt, kylät toimivat entistä aktiivisemmin, niiden yhteistyö on lisääntynyt ja osaaminen on monipuolistunut. Yhdenvertaisuus on lisääntynyt toimijoiden kesken ja ne tarttuvat omiin mahdollisuuksiinsa rohkeasti ja osaavat hakea rahoitusta isompiinkin toimenpiteisiin eri rahastoista ja eri lähteistä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 166841 Aloituspäivämäärä 01.05.2021 Loppumispäivämäärä 07.06.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kiertotalous nuoret Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kantri ry Toteutuskunta PIRKKALA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: