Hanke Kehittämishanke - 149128 PETAKI – Perinnetaitojen kierrätys Lahden 4H-yhdistys ry 01.01.2021 - 10.05.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Petaki - Perinnetaitojen kierrätys hanke on maaseutumaisen elinvoimaisuuden lisäämiseksi suunniteltu kehittämishanke, jonka tavoitteena on lisätä nuorten maataloustietämystä ja –arvostusta, perinnekädentaitoja ja kiertotalouden uusia työllistämisen mahdollisuuksia alueella. Hankkeessa tullaan kehittämään uusia toimintamalleja toimijoiden välille, jossa kaikki osapuolet toimivat yhteistyössä kuntalaisten osallisuuden tukemisessa kohti hyvinvointia. Hankkeen tavoitteena on edistää alueen kulttuurihistoriallisten kohteiden matkailun ja hyvinvoinnin merkitystä. Tavoitteena on työllistää ja kouluttaa hajaseutuasutusalueiden nuoria hyödyntäen perinnetaitoja, kierrätystä ja niiden uudelleen käyttöönottoa paikallisten toimijoiden kanssa. Hankkeen toteuttamisen toiminta-alustana hyödynnetään alueen kulttuurihistoriallisia kohteita ja kotieläinpihan toimintaa. Hankkeen kohderyhmänä ovat hankealueen lapset ja nuoret sekä alueen asukkaat, maatilat, yritykset ja yhteisöt. Hankealueeseen kuuluvat Etpähä ry:n alue: Nastola, Orimattila, Kärkölä, Hollola ja Hämeenkoski. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 149128 Aloituspäivämäärä 01.01.2021 Loppumispäivämäärä 10.05.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Etpähä ry Toteutuskunta NASTOLA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: