Hanke Kehittämishanke - 24950 PunkaFest Laitumen Pallo ry 01.05.2016 - 18.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Punkalaitumella järjestetään tulevana kesänä 12.8.2016 PunkaFest 2016-niminen koko perheen tapahtuma. Pääesiintyjiksi ovat tulossa Arttu Wiskari ja JVG. PunkaFestin järjestävät yhteistyössä Laitumen Pallo ry ja Punkalaitumen Nuorisovaltuusto. Sekä Nuorisovaltuuston että La-Pa:n ainoana tavoitteena on luoda Punkalaitumelle positiivista pöhinää sekä aktivoida väestöä. Tämän yhteisen tavoitteen eteen on eri tahojen oltava valmiita toimimaan konkreettisesti ja ottamaan hallittuja riskejä. Järjestäjien tausta-ajatuksena on tehdä PunkaFestistä toistuva tapahtuma paikkakunnalle. Missään tapauksessa eväät eivät riitä joka vuotiseen tapahtumaan, mutta jonkinlaisen toistuvuuden tavoite on nostettu esiin. Aivan varmasti seuraavan kerran järjestäminen on huomattavasti helpompaa verrattuna ensimmäiseen kertaan, joten tätäkään oppia ei kannattaisi hukata. Punkalaitumen kunta tulee käyttämään hanketta markkinoinnissaan. Vaikea on kuvitella tilaisuutta, jossa yhtä mielekkäällä tavalla paikkakunnalle saisi yhtä paljon esimerkiksi potentiaalisia rakentajaperheitä ja yrittäjiä tai potentiaalisia lukiolaisia. Hankkeen tavoitteet: 1. Luoda kylälle positiivista pöhinää ja tekemisen meininkiä 2. Aktivoida sekä järjestäjiä että festivaalivieraita luomaan paikallisia toistuvia tapahtumia 3. Helpottaa maahanmuuttajien kotouttamista 4. Edistää vastaanottokeskuksen asukkaiden kanssakäymistä kantaväestön kanssa 5. 350 hengen kävijätavoite 6. Edistää paikallisten yhdistysten, yritysten ynnä muiden osapuolien yhteisöllisyyttä 7. Nostaa Punkalaidun Pirkanmaan keskiöön 8. Luoda kunnalle mahdollisuuksia omaan markkinointiinsa (rakentajat, lukiolaiset yms.) Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 24950 Aloituspäivämäärä 01.05.2016 Loppumispäivämäärä 18.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi kulttuuri nuoret Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Joutsenten reitti ry Toteutuskunta PUNKALAIDUN Julkisen rahoituksen osuus: 16,38 % Jaa: