Hanke Kehittämishanke - 83949 Satakunnan matkailun kansainvälistymishanke Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy 01.01.2019 - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Satakunnan matkailun kansainvälistymishanke on yhteistyöhanke, missä edistetään maaseutualueen pienten yritysten kansainvälistä kasvua, kannustetaan yrityksiä yhteistyöhön sekä tiiviiseen kumppanuuteen kansainvälisten matkailijoiden houkuttelemiseksi alueelle. Kansainvälisen matkailun kehittäminen etenee hankkeessa suunnitelmallisesti kohdemarkkinoiden valitsemisesta ja yritysten markkinatiedon lisäämisestä kansainvälisille markkinoille sopivien matkailupalvelujen kokoamisesta, sisältömarkkinointiin ja myynninedistämiseen sekä myyntiin. Hankkeessa myös pyritään etsimään ja testaamaan uusia resurssitehokkaita ja innovatiivisia menetelmiä kohdemaiden markkinoiden saavuttamisessa, mutta käytetään myös perinteisiä menetelmiä messuista workshoppeihin sekä matkanjärjestäjä- ja mediavierailuihin. Yhteistyöverkoston yrityksiä kannustetaan kasvuun ja kehittymiseen sekä sparrataan kannattavampaan yritystoimintaan ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamiseen. Yrityksiä kannustetaan myös hyödyntämään digitalisaation mahdollisuudet yritysten toiminnassa. . Hanke vahvistaa Satakunnan maaseudun vetovoimaisuutta ja kilpailukykyä kansainvälisenä matkailukohteena. Hankkeen tavoitteena on lisätä Satakuntaan suuntautuvaa kansainvälistä matkailua ja satakuntalaisten matkailun mikroyrittäjien kansainvälistymistä verkostomaisen toiminnan avulla. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 83949 Aloituspäivämäärä 01.01.2019 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.3 Mikroyritysten yhteistyö Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kansainvälisyys/kansainvälistyminen markkinointi matkailu Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Saila Valkeaniemi Kehittäjä Matkailun Kehittämiskeskus, SAMK Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Toteutuskunta PORI Kokonaisrahoitus 178 806,60 € Yksityinen rahoitus 35 761,32 € Julkinen rahoitus 143 045,28 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 143 045,28 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 60 079,01 € Valtio: 82 966,27 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Saila Valkeaniemi Kehittäjä Jaa: