Hanke Kehittämishanke - 278677 SISU Business Leader Viisari ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Leader Viisarin alueella pohjoisessa Keski-Suomessa on yhdeksän kuntaa ja asukastiheys on alle viisi asukasta neliökilometrille. Etäisyydet kuntien välillä on pitkiä ja alueen hajanaisuutta lisää viime vuosien suuntaus, jossa kehittämistoimet tehdään kuntakohtaisesti. Yrittäjyyttä suunnittelevat eivät välttämättä löydä omasta kunnasta samasta aiheesta kiinnostunutta ihmistä tai apua oman yrittäjyyden pohdintaan. Alueen eri paikkakunnilla on myös kotipaikkakuntaa hakeneita ukrainalaisia. Verkostoitumisen tarve on yrittäjyyttä suunnittelevilla suuri. Yhteistyön merkitys, osaamisen tunnistaminen, oman kotipaikkakunnan mahdollisuuksien hoksaaminen tai luonnon mahdollisuudet eivät välttämättä avaudu yksin niitä pohtien. Yrittäjyydestä haaveilevien voi olla hankalaa löytää itselleen toimivia verkostoja. Yrittäjillä on puolestaan tarvetta työhyvinvoinnin lisäämiseen. Alueen asukkailla on myös huoli vähenevistä palveluista. Leader Viisari taklaa havaittuja haasteita yhdessä Poken, Startup Refugeesin ja Äänekosken yrittäjien kanssa. Tiedonvälityshankkeessa lisätään tietoisuutta uusista liiketoimintamalleista, digitaalisuuden hyödyntämisestä, kestävästä kehityksestä ja yrittämisen erityispiirteistä maaseudulla. SISU-hanke mahdollistaa tiedon jakamisen ja verkostoitumisen alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Kohderyhmänä on kaikki Viisarin alueella asuvat tai alueelle siteitä omaavat yrittäjyydestä kiinnostuneet ja sitä työllistymisvaihtoehtona pohtivat henkilöt, aloittavat yrittäjät, opiskelijat, yrittäjät ja yrittäjyydestä kiinnostuneet maahanmuuttajat. Toteutusaika 1.4.2024-31.12.2025. Toiminta-alueena Leader Viisarin alue eli Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari ja Äänekoski. Keski-Suomen Ely-keskus mahdollistaa hankkeen toteutuksen Maaseuturahastosta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 278677 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tyyppi Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälityshanke Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO0 Asiasanat Liiketoimintaosaaminen Markkinointi, markkinaosaaminen Ajankohtaista hankkeesta Tapahtumat Tapahtuma 8.5.2025 klo18:00 - 20:00 Matkalla yrittäjäksi -valmennukset Pihtiputaalla ja Viitasaarella Tapahtuma 29.4.2025 klo9:00 - 10:00 Startup Village: Elinvoimaa maaseutualueille tietoisku (Teams) tiistaina 29.4. klo 9-10 Tapahtuman järjestää: Leader Viisari Hankkeen yhteyshenkilöt Sanna Kiuru Virkahenkilö / Toimihenkilö Leader Viisari Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta SAARIJÄRVI Kokonaisrahoitus 246 097,85 € Julkinen rahoitus 246 097,85 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 242 288,48 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 105 822,07 € Valtio: 136 466,41 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 3 809,37 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 98,45 % Hankkeen yhteyshenkilö Sanna Kiuru Virkahenkilö / Toimihenkilö Jaa: