Hanke Kehittämishanke - 213626 Tapahtuman tekijät -hanke Kulttuuritila Nuijamies ry 01.11.2022 - 16.05.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tapahtuman tekijät -hankkeessa koulutetaan ja sitä kautta työllistetään ensisijaisesti 18-29 vuotiaita nuoria tapahtuma-alalle. Koulutettavat taidot ovat sellaisia, joita tarvitaan jokaisessa yleisötapahtumassa: järjestyksenvalvonta, ensiapu ja tapahtumatekniikka. Koulutusta toteutetaan kurssimaisesti keväällä 2023 ja se päättyy loppukokeena järjestettävässä tapahtumassa loppukesästä 2023. Koulutuksiin osallistuneet henkilöt voivat hyödyntää uutta osaamistaan myös muussa työelämässä. Hankkeessa tarjotaan vapaaehtoisille koulutusta ja osaamista, jonka avulla he voivat tuoda erityistä osaamistaan yhteisöllisten tapahtumien tuotantoon. Hankkeessa parannetaan asukkaiden sekä vapaaehtoisten edellytyksiä osallistua yhteisölliseen toimintaan Lappeenrannassa ja lähialueilla. Hankekonsepti on syntynyt Wanhan Kaupungin Festiwaalin historiallisilla markkinoilla (hankenro 190095, myöhemmin WKFest) saaduista käytännön kokemuksista ja yleisön toiveista. WKFestin aikana useita yleisön edustajia ilmoitti kiinnostuksestaan toimia vapaaehtoisena tapahtumassa, kun se seuraavan kerran järjestetään. Lisäksi useita yleisön edustajia ilmoitti ryhtyneensä valmistamaan itselleen historiallisia asuja, voidakseen osallistua tapahtuman yhteisölliseen toteuttamiseen kattavammin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 213626 Aloituspäivämäärä 01.11.2022 Loppumispäivämäärä 16.05.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Länsi-Saimaa ry Toteutuskunta LAPPEENRANTA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: