Hanke Kehittämishanke - 80705 Tule kotiin II Punkalaitumen seurakunta 01.04.2019 - 01.09.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Punkalaitumen seurakunnan hallinnoimassa Tule kotiin hanke II :ssa tavoitteena on saada myös Tule Kotiin hankeen I:n kohderyhmän jälkipolvet muuttamaan paikkakunnalle. 1.1.2018 lähtien Punkalaitumen kuntaan on jo muuttanut yhteensä 99 henkilöä, joten uudella hankkeella pyrimme jatkamaan jo saavutettua hyvää kehitysä. Välillisenä tavoitteena on lisätä oppilasmäärää uudessa "terveessä" hirsirakenteisessa koulussamme, joka valmistuu syksyksi 2019 sekä uusien työpaikkojen luominen paikkakunnalle erityisesti hoiva- ja hyvinvointialalle. Jo nyt kunnassa on järjestetty infotilaisuus uusille kotipalveluyrittäjille. Hankkeelle asetetut tavoitteet eivät liity seurakunnan kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä määriteltyihin perustehtäviin eikä kunnan lakisääteisiin tehtäviin. Hankkeen nyt jo saama valtakunnallinenkin medianäkyvyys lehdissä, radiossa, televisiossa ja netissä toimii PR-kampanjana niin kunnalle kuin seurakunnalle avaten kaikenikäisten potentiaalisten muuttajien silmiä. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen haetaan EU:n maaseuturahaston osarahoitusta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 80705 Aloituspäivämäärä 01.04.2019 Loppumispäivämäärä 01.09.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi ikääntyvä väestö markkinointi Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Joutsenten reitti ry Toteutuskunta PUNKALAIDUN Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: