Hanke Kehittämishanke - 117882 Viihdekuoro Kuusangan kansainvälisen kuoroyhteistyön aloittaminen Kuusamon Musikantit r.y. 01.03.2020 - 17.10.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Viihdekuoro Kuusangan kansainvälisen kuoroyhteistyön aloittaminen -hankkeen tavoitteena on houkutella uusia laulajia ja kuuntelijoita kuoromusiikin pariin järjestämällä Viro-iltamia ympäri Koillismaata. Tavoitteena on myös löytää ystävyyskuoro Virosta, ja opetella uutta vironkielistä kuoromusiikkia. Haluamme myös hankkeellamme vaikuttaa kuorolaisten innostukseen kuorolauluharrastukseen ja tuoda siihen uusia kokemuksia. Viro on lähellä kuoromme sydäntä, koska kuoromme johtaja on kotoisin Virosta. Hän on tutustuttanut meitä virolaiseen musiikkiin ja laajaan ja monipuoliseen kuorolauluperinteeseen. Virolaiset ovat tunnetusti laulava kansa ja kuoromusikkkia arvostetaan, ja haluamme lähteä tutustumaan maahan ja sen musiikkikulttuuriin. Haluamme tuoda esille virolaista musiikkia ja matkamme antia myös kotipitäjässä, ja tuoda virolaisen kulttuurin lähemmäksi koillismaalaisia. Joten hankkeemme kohderyhmänä ovat paitsi kuorolaiset, niin myös kaikki Koillismaan asukkaat, erityisesti kulttuuritoiminnasta ja kuorolaulusta kiinnostuneet. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 117882 Aloituspäivämäärä 01.03.2020 Loppumispäivämäärä 17.10.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri verkostot virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Koillismaan Leader ry Toteutuskunta KUUSAMO Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: