Hanke Kehittämishanke - 256938 Yhdessä onnistumme Kotimaisen avustustyönliitto Koa ry - 30.06.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen toteuttaja on Kotimaisen avustustyönliitto Koa ry. Hankkeella edistetään pakolaislasten- ja nuorten positiivista integroitumista Somerolle. Toiminnan kohderyhmänä ovat kaikki Somerolla asuvat lapset ja nuoret. Ajankohtaiseksi hankkeen tekee Suomeen ja Somerollekin saapuneet Ukrainan pakolaiset. Tutkimusten mukaan myönteinen integroiminen ehkäisee tehokkaasti segregoitumista, sekä paikallisväestönkin jengiytymistä. Hankkeen aikana kehitämme toimintamallin, jonka avulla tavoitamme sekä pakolaistaustaisia että kantaväestöön kuuluvia lapsia ja nuoria jo olemassa olevien harrastusten ja erilaisten toimintojen piiriin ja autamme heitä sitoutumaan Somerolla tarjolla olevaan toimintaan. Tuotoksena syntyy helposti levitettävä kirjallinen toimintamallin kuvaus. Hanke sisältää toimintaa, joka auttaa pakolaislapsia ja -nuoria sisäistämään suomalaista kulttuuria ja toimintatapoja, oman identiteettinsä säilyttäen. Vuorovaikutteisessa toiminnassa myös somerolaiset kantaväestön lapset ja nuoret voivat saada hyviä vaikutteita pakolaislapsilta ja -nuorilta. Kun lapset ja nuoret saadaan mukaan onnistuneesti, se motivoi myös aikuisia tulemaan mukaan, kannustamaan lapsiaan osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Hankkeen toiminta lisää luottamusta ja turvallisuuden tuntua joka osaltaan auttaa pakolaisia myönteiseen integroitumiseen. Hyödynsaajana näin ollen on koko alueen väestö. Hankkeen toteutusaika on 9/2023- 9/2025. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 256938 Loppumispäivämäärä 30.06.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset (kaupunkien läheinen maaseutu) Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Toteutuskunta SOMERO Kokonaisrahoitus 113 355,36 € Yksityinen rahoitus 22 671,07 € Julkinen rahoitus 90 684,29 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90 684,29 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 38 994,24 € Valtio: 33 553,19 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 18 136,86 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: