Hanke Kehittämishanke - 72856 Yhdistykset yhdessä Hattulan kunta 01.08.2018 - 06.04.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kuntakenttä on muuttumassa vauhdilla mm. maakunta- ja sote-uudistusten vuoksi. Kunnille jäävät tehtävät painottuvat entistä enemmän elinvoimaan, demokratiaan ja hyvinvointiin. Kuntien kolmannen sektorin kanssa tehtävän yhteistyön odotetaan lisääntyvän ja esimerkiksi yhdistysten tekemälle hyvinvointityölle ja palveluntuotannolle luodaan tulevaisuuden kunnassa paljon odotuksia. Lisäksi yhdistyksillä on paljon annettavaa esimerkiksi paikallisen identiteetin ja sosiaalisen pääoman rakentamisessa. Jatkossa yhdistykset joutuvat miettimään omia tarkoituksiaan ja toimintojaan sekä uudistumaan ennakkoluulottomasti. Niillä on nykyisinkin runsaasti erilaisia resursseja sekä aktiivista toimintaa, mutta usein haasteena näyttäytyy näiden koordinoiminen. Hakemuksen kohteena olevalla hankkeella on tarkoitus tehdä kuntakohtainen yhdistysohjelma kartoittaen yhdistystoiminnan nykytilaa ja kirjaten sekä tavoitteita että toimenpiteitä kunnan ja yhdistysten väliseen sekä yhdistysten keskinäiseen yhteistyöhön jatkossa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 72856 Aloituspäivämäärä 01.08.2018 Loppumispäivämäärä 06.04.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat verkostot yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Linnaseutu ry Toteutuskunta HATTULA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: