Hanke Kehittämishanke - 212616 Yhes – Elinvoimaa Yhteistyöllä Etelä-Karjalaan Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 01.11.2022 - 13.06.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Yrittäminen on suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin turvaamisen kulmakiviä. Yrittäjät turvaavat palveluiden saatavuutta myös harvaan asutuilla alueilla ja mahdollistavat alueiden elinvoiman säilymistä. Yritykset luovat uusia työpaikkoja alueille ja vastaavat osaltaan myös kuntien ja kaupunkien verotuloista. Etelä-Karjalassa on paljon pieniä yrityksiä, jotka hakevat kasvun ja kehittymisen mahdollisuuksia omalle toiminnalleen. Yksi ratkaiseva tekijä on toimivat verkostot ja yhteistyön lisääminen pienten yritysten välillä. Yhteistyöllä yritykset ovat vahvempia toimijoita palveluntuottajina ja pystyvät tarjoamaan myös kilpailutuksissa isompia kokonaisuuksia palvelun hankkijalle. Yhteistyön kehittämiseksi Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy haluaa tarjota mahdollisuuksia ja työkaluja niihin toimenpiteisiin, joita yritykset tarvitsevat toiminnan kehittämisen eteenpäin viemiseksi. Aiempien kokemusten mukaan yritysryhmähankkeet ovat tarjonneet kehittämisen työkaluja ja mahdollisuuksia yhteistyön eteen päin viemiseksi. Kehitysyhtiö tavoittelee alueelle uusia yritysryhmähankkeita ja tätä kautta tavoitteena on lisätä sekä yritysten menestyksen avaimia että seudun elinvoiman kulmakiviä ja palveluiden säilymisen ja kehittämisen mahdollisuuksia. Yhes - Yhteistyöllä elinvoimaa Etelä-Karjalaan on yritysten aktivointiin suunnattu hanke, jossa halutaan lisätä tietoisuutta yritysryhmähankkeiden mahdollisuuksista alueen yritysten toiminnalle. Aktivointihankkeessa kootaan yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita yritysryhmähankkeista. Aktivointihankkeen toimenpiteinä saadaan yrittäjiä yhteen ja Kehitysyhtiönä hankkeen kautta pyritään vastaamaan yrittäjien yhteistyön edistämisen tarpeisiin. Ennen kaikkea tavoite on synnyttää yritysten välille uusia yhteistyöverkostoja yhteisten toimenpiteiden ja tarpeiden mukaisesti. Tavoitteena on, että hankkeen tuloksina syntyisi Etelä-Karjalaan 2 uutta yritysryhmähanketta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 212616 Aloituspäivämäärä 01.11.2022 Loppumispäivämäärä 13.06.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat yritysryhmän kehittäminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry Toteutuskunta IMATRA Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: