Hanke Kehittämishanke - 9413 Ylistenjärvi kuntoon II Ylistenjärvi ry 01.07.2015 - 26.02.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tarkoituksena on Ylistenjärven vesi- ja kalastushoitoyhdistyksen toimesta parantaa jatkuvasti huononevan Ylistenjärven veden laatua sekä ehkäistä aiemmin puhtaan, kalarikkaan ja kirkasvetisen järven vesialueen ja rantojen rehevöitymistä. Järven ranta-alueella ja saaristossa on yhteensä 122 kiinteistöä, joista pääosa on vapaa-ajan asuntoja. Järven vaikutusalueella on myös muutamia vakituisia asuintaloja, maatalous- ja karjatiloja, Sastamalan kaupungin ja Huittisten seurakunnan yleisiä virkistysalueita uimarantoineen. Vesialueen kunnostushankkeella pyritään vähentämään haitallista vesikasvillisuutta ja valumia. Veden laatua tarkkaillaan ja otetaan näytteitä. Aiemmin tehdyn järven tilan kartoituksen perusteella määritellään kunnostustoimenpiteet, joilla tavoiteltuun 10 prosentin fosforipäästöjen vähentämiseen päästään. Suunnitelmaan voi sisältyä vesikasvien niittoa, pohjan perkausta, hoitokalastusta nuottaamalla, järveen laskevien ojien ja purojen veden suodatusta valuma-altaissa tai teknisillä laitteilla. Lisäksi voidaan suunnitella järvestä laskeviin puroihin rakenteita, joilla järven vedenpinnan korkeutta voidaan säätää. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 9413 Aloituspäivämäärä 01.07.2015 Loppumispäivämäärä 26.02.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuurimaisema vesienhoito ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Joutsenten reitti ry Toteutuskunta SASTAMALA Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % Jaa: