Offentlig projektbeskrivning
Hankkeen toteuttaja on Honkajoen moottorikerho ry, joka ylläpitää Kankaanpään Honkajoen kylässä olevaa Pesämäen moottoriurheilukeskusta järjestäen siellä erilaisia moottoriurheilutapahtumia, kerhoiltoja sekä muita tapahtumia mm. messut ja konsertit neljällä eri rata-alueella. Tavoitteena on hankkeen kautta saada lisää kasvua varikkoalueen laajentamisen ja parantamisen muodossa. Varikon viemäröinti ei ole tämän päivän vaatimusten tasolla, ympäristönsuojelun kannalta varikon asvaltointi ja kunnollinen viemäröinti mm. öljynerotuskaivoineen sekä ajoneuvovojen kunnollinen pesupaikka myöskin ajanmukaisine viemäröinteineen. Tämän lisäksi myös kunnollinen sähköistys ja valaistus on tarpeen; kaapeleiden vetäminen kilpailutapahtumissa on osoittautunut hankalaksi ja myös osittain vaaralliseksi. Myöskin vartiointia varten valaistus on tarpeen, kun järjestetään yliyön autojen vartiointia. Kioskirakennuksen saaminen varikkoalueelle mahdollistaa hygieniaturvallisuuden ja kylmiön elintarvikkeille paikanpäälle. Kioskirakennuksen on oltava myös siirrettävä erilaisten tapahtumien vuoksi. Tämä mahdollistaisi alueen isommat kilpailut ja tapahtumat sekä myöskin laajemmalti palveluiden käytön lähiympäristössä. Tavoitteena on korjata tarpeiden mukaiset epäkohdat sekä näillä toimenpiteillä suoritettavat edut saada tapahtumista lain ja sääntöjen mukaisesti turvallisempia sekä paremmin huomioida ympäristönsuojeluvaatimukset. Turvallisuuden lisäksi tapahtumia on mahdollisuus kasvattaa ja lisätä alueen vierailijoiden määrää sekä palveluiden käyttöä. Toteutusaika on 1.10.2023 - 31.12.2024.
Sammanfattning av projektet
Hankkeella suoritettiin varikon asvaltoinnin laajennus sekä sadevesikaivojen lisäys. Sähköistyksellä parannettiin alueen sähköturvallisuutta sekä valaistusta paremmin erilaisiin tapahtumiin sopivaksi....
Mer information
Program/Fond
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Projektnummer
260822
Slutdatum
31.12.2024
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Typ av landsbygd
Kärnlandsbygd
Åtgärd
Investeringsprojekt
Underåtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Typ av åtgärd
Investeringar i utvecklingen av landsbygdens verksamhetsmiljö
Åtgärdens specifierare
Allmännyttiga investeringar i utveckling av landsbygdens verksamhetsmiljö
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Målområde
SO8
Sammanfattning av projektet
Hankkeella suoritettiin varikon asvaltoinnin laajennus sekä sadevesikaivojen lisäys. Sähköistyksellä parannettiin alueen sähköturvallisuutta sekä valaistusta paremmin erilaisiin tapahtumiin sopivaksi.
Toteutus
Hanke toteutettiin raportin mukaisena, asvaltoidun alueen laajennus, sadevesikaivojen lisääminen sekä sähköistyksen huomattava parannus.
Resultat
Turvallisempi ja asianmukaisempi alue erilaisille moottoriurheilutapahtumille, olemassa olleiden epäkohtien korjaus onnistui.
Alueen monipuolisempi käyttö mahdollistui hankkeen myötä huomattavasti.
Effekter och framtidsplaner
Hanke parantaa keskuksen toimintaa sekä turvallisuutta ja kasvattaa alueen matkailupotentiaalia. Uusien laajempien tapahtumien ja kilpailujen hakeminen paremmin mahdollista.
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto