Offentlig projektbeskrivning
Vesajärven toiminta-alue (n. 12 km Hämeenlinnasta länteen 10-tien läheisyydessä) on ollut partiolippukunta Nummen Eränkävijöiden hallinnassa jo parikymmentä vuotta. Vajaan hehtaarin kokoinen Hämeenlinnan kaupungin omistama kumpuileva metsäinen rinnepalsta rajoittuu yhdeltä puolelta metsätiehen ja toiselta puolelta Vesajärveen, joka on muutaman hehtaarin kokoinen suurelta osin suoreunainen metsäjärvi. Keväällä 2018 lippukunta käynnisti Vesajärven leirialueen kehittämishankkeen, jonka päämääränä on kehittää aluetta mahdollisimman hyvin lippukunnan tarpeita vastaavaksi, mahdollistaen useiden päivien leirit ja lyhyemmät tapahtumat. Leirialueesta pyritään tekemään mahdollisimman esteetön ja helppokulkuinen hankalasta maastosta huolimatta, jolloin sen käyttö on mahdollista myös liikuntarajoitteisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Alueelle rakennetaan kahden seuraavan vuoden aikana mm. inva-WC, laavu, nuotiokehä, puuvaja ja laituri. Kaikki rakenteet tehdään esteettömiksi, ja pääsy niihin mahdollistetaan kunnostamalla kulkuväylät sellaisiksi, että niillä voidaan liikkua mm pyörätuolilla. Esteettömyys ei ole keneltäkään pois, ja siitä hyötyvät loppupeleissä kaikki. Esteettömällä leirialueellaan Nummen Eränkävijät haluaa jalkauttaa ja konkretisoida partion strategisen tavoitteen ¿Partio kuuluu kaikille¿ ja näyttää esimerkkiä muille lippukunnille ja toimijoille. Vesajärvi-hankkeen edistymistä voi seurata blogista vesajärvi.blogspot.com, Facebookissa Nummen Eränkävijät ja Instagramissa nummenerankavijat.
Mer information
Program/Fond
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Projektnummer
84889
Startdatum
31.12.2018
Slutdatum
02.11.2021
Är det ett Leader-projekt?
kyllä
Åtgärd
Allmännyttigt investeringsprojekt
Underåtgärd
7.4 Service på landsbygden
Typ av åtgärd
Service på landsbygden och utveckling av byar
Åtgärdens specifierare
Landsbygdsservice, investering
Projektkaraktär
Lokal/Regional
Endast inloggade användare kan kommentera
Logga in Skapa nytt konto