Uutinen
26.06.2018

Pro Kala Ry:n tiedote: Suomalainen suosii suomalaista kalaa, kertoo eurooppalainen kuluttajatutkimus

Pro Kala Ry:n tiedote. Julkaistu: 26.06.2018, 09:30

Euroopan unioni on maailman suurin kalatuotteiden markkina-alue, mutta sen sisällä kulutustottumukset vaihtelevat. Missä EU-maissa suositaan lähikalaa? Entä mikä tuotteessa ratkaisee ostopäätöksen, ulkonäkö, alkuperä vai vastuullisuus? Kuluttajatutkimus vastaa.

Euroopan komissio haastatteli viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa lähes 30 000 EU-maiden kansalaista selvittääkseen, miten kalaa kulutetaan EU:n alueella. Kulutetuissa tuotteissa ja niihin liittyvissä valinnoissa ja arvostuksissa havaittiin maiden välillä huomattavia eroja.

Portugalissa kauppansa tekevät pakasteet, Maltalla purkkisäilykkeet. Merikalaa arvostavat rannikkovaltiot kuten Kreikka, sisävesikalaa sisämaavaltiot kuten Unkari. Suomalaisten kalankulutusta puolestaan leimaa rakkaus kotimaiseen kalaan.

 

Toimintaympäristöissä on eroa

Kalatalous toimii eri maissa hyvin erilaisissa toimintaympäristöissä. Se näkyy myös kuluttajatutkimuksen vastauksista.

Välimeren maissa on tavanomaista ostaa kala erikoistuneelta kalakauppiaalta tai suoraan alkutuottajalta. Kreikassa suoraan kalastajan tai kalankasvattajan puoleen kääntyy kyselyn mukaan jopa 40 prosenttia kuluttajista.

Pohjoismaissa kalateollisuus on vahvasti osa elintarviketeollisuutta, ja kalan toimittamisesta kuluttajalle vastaa ammattimainen ketju alkutuottajasta jalostajaan ja kauppiaaseen. Suorat yhteydet alkutuottajaan ovat harvinaisempia, ja kyselyn mukaan peräti 95 prosenttia suomalaista ilmoittaa ostavansa kalan marketeista ja päivittäistavarakaupoista.

 

Pakkaus ratkaisee

Tuotteen alkuperällä, ulkonäöllä ja hinnalla on väliä kautta Euroopan unionin. Lähes 60 prosenttia tutkimukseen osallistuneista ilmoittaa tekevänsä ostopäätöksen tuotteen ulkonäön perusteella, 55 prosenttia katsoo hintaa ja 42 prosenttia tuotteen alkuperää.

Myös tuotetietoja syynätään tarkasti. Tuotteen erääntymispäivä, raaka-aine ja se, onko tuote ollut pakasteessa ennen myyntiä, kiinnostavat kuluttajaa.

Tutkimus kuitenkin paljastaa myös kalatuotteiden ympärillä leijuvan epätietoisuuden. Kaikkiaan 14 prosenttia vastaajista ilmoittaa, ettei tiedä, ovatko hänen ostamansa kalatuotteet kasvatetusta vai villikalasta valmistettuja, ja vajaa kymmenes on epätietoinen myös siitä, kuluttaako meri- vai sisävesikalaa.

 

Suomalainen suosii suomalaista

Kyselyssä selvitettiin, miten kalan alkuperä vaikuttaa kuluttajan ostopäätökseen. Lähituotteiden suosio oli suurinta Kreikassa, Sloveniassa ja Ruotsissa. Sen sijaan briteistä lähes puolet ilmoitti, ettei kalan alkuperällä ole väliä.

Kotimaisia tuotteita suosivat eniten kreikkalaiset, suomalaiset ja kyproslaiset. Suomalaisista peräti 63 prosenttia ilmoitti asettavansa kotimaiset tuotteet etusijalle, kun kaikkien vastanneiden keskiarvo oli ainoastaan 37 prosenttia.

Kuluttajat siis arvostavat kotimaista kalaa, mutta sen osuus Suomessa myytävästä kalasta on vähentynyt radikaalisti viimeisten vuosikymmenten aikana. Saatavuuden parantaminen onkin otettu työn alle myös hallitusohjelmassa, jonka tavoitteena on ollut kotimaisen vesiviljelytuotannon kasvattaminen. Myös luonnonkalan tarjonnan lisäämistä pidetään yleisesti tärkeänä. Kotimaisen alkutuotannon edellytysten parantaminen merkitsee vesiviljelyssä kasvatuslupien saatavuuden helpottamista ja kalastuksessa etenkin haittaeläinten aiheuttamiin ongelmiin puuttumista.

 

Lisätietoja:

Katriina Partanen, toiminnanjohtaja, Pro Kala

0400 827 277, katriina.partanen@prokala.fi

 

Pro Kala ry on kalan asialla.

Yhdistys lisää toiminnallaan kuluttajien tietämystä kalan ja kalatuotteiden monipuolisuudesta, terveellisyydestä ja ravitsemuksellisesta merkityksestä, ja näin edistää kalan tietä vedestä ruokapöytään. Lisäksi yhdistys tukee kalatoimialan sisäistä verkostoitumista ja yhteistyön kehittämistä.

Tavoitteisiin pyritään aktiivisella tiedotustyöllä, menekinedistämiskampanjoilla, alaa palvelevilla kuluttajatutkimuksilla ja selvityksillä sekä erilaisilla kalaan liittyvillä kehitysprojekteilla.

Vuonna 1994 perustetun yhdistyksen jäsenistö koostuu elinkeinokalatalouden järjestöistä, ammattikalastajista, kalan jalostajista ja kalakauppiaista.

Lisätietoja Pro Kala ry:n toiminnasta ja jäsenyydestä antaa toiminnanjohtaja Katriina Partanen, katriina.partanen@prokala.fi