Kalatalouden innovaatio-ohjelmiin kuuluvaa markkinointiohjelmaa koordinoiva Pro Kala on tarttunut kaksin käsin innovatiivisuuden haasteeseen. Ensimmäisen vuoden aikana kalan markkina-aseman ja arvon kasvattamiseen sekä alan julkisuuskuvan ja verkostoitumisen kehittämiseen tähtäävässä ohjelmassa on muun muassa järjestetty kalatalouden innovaatiopäivät, julkaistu ensimmäinen koko kalan tuotantoketjun kattava tietokirja ja aloitettu perinne kansallisen kalakeittopäivän viettämiseksi vuosittain.
Viime keväänä toimintansa aloittaneella kalatalouden markkinointiohjelmalla on takanaan työntäyteinen vuosi. Ohjelman tavoitteena on kalan arvostuksen nostaminen, toimialan verkostoitumisen ja yhteistyön kehittäminen ja alan yritysten kansainvälistymisen edistäminen.
– Kaikki kalatalouden markkinointiohjelman toimenpiteet tähtäävät lopulta samaan tavoitteeseen, kestävästi tuotettujen kalatuotteiden markkina-aseman ja arvon parantamiseen, kiteyttää ohjelman vetäjä Katriina Partanen Pro Kalasta.
Erilainen innovaatio-ohjelma
Markkinointiohjelma poikkeaa muista kalatalouden innovaatio-ohjelmista. Sen painopiste ei ole tutkimuksessa ja kehittämisessä, vaan viestinnässä. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on alan näkyvyyden ja julkisuuskuvan parantaminen. Kalatoimialan imagoa halutaan parantaa ja tuoda esiin faktatietoa tämän päivän kalataloudesta ja sen vaikuttavuudesta. Esimerkiksi vesiviljelyn tai kalastuksen ympäristövaikutuksista on edelleen vallalla käsityksiä, jotka eivät perustu nykytietoon.
Joulukuussa julkaistiin koko elinkeinokalatalouden ketjun historiaa ja tulevaisuutta luotaava kirja Kala – kohtalo vai kutsumus?. Kirja on saanut erittäin innostuneen vastaanoton. Koko kalatalouden ketjua ei ole aikaisemmin koottu yksiin kansiin, vaikka kala kuluttajien ruokapöytiin tulee juuri ketjun, ei yksittäisen toimijan kautta.
Kalan ja toimialan näkyvyyttä on lähdetty tavoittelemaan myös viestinnän monikanavaisuutta lisäämällä. Kalan ystäville on luotu uusi Facebook-sivu sekä -ryhmä, joissa seuraajat voivat jakaa kalareseptejään ja saada uusia ideoita kalan käyttöön ja kalaruokien valmistamiseen.
– Syödään kalaa -ryhmän suosio on yllättänyt iloisesti meidät perustajatkin. Reseptivinkkien, kuvien ja keskustelun määrä kertoo, että kala kiinnostaa ja kuluttajaviestintää sosiaalisessa mediassa tarvitaan, iloitsee Katriina Partanen.
Mukana kansainvälistymisessä
Kalatuotteiden viennin edistäminen on kirjattu yhdeksi EMKR toimintaohjelman keskeisistä tavoitteista ja myös yhdeksi markkinointiohjelman painopisteeksi. Viennin edistämisessä tehdään yhteistyötä Food from Finland -elintarvikkeidenvientiohjelman sekä mahdollisuuksien mukaan myös muiden vientihankkeiden ja ohjelmien kanssa.
– Erityisesti viennin edistämisessä saadaan resursseja yhdistämällä ja yhtenäisellä ilmeellä enemmän aikaan kuin niin, että jokainen toimisi erikseen, sanoo Partanen.
Ohjelman tuella koordinoidaan Suomen maaosasto Brysselissä joka kevät järjestettävään European Seafood Expoon. Kevään 2018 Seafood Expoon pystytettiin kolmatta kertaa peräkkäin Pro Kalan koordinoima yhteisosasto. Näytteilleasettajana Suomen osastolla on vuosittain ollut viidestä seitsemään yritystä, jotka kaikki ovat saaneet messuilta uusia kontakteja ja vientiasiakkaita.
”Tekemällä oppii ja paikan päällä näkee parhaiten”
Vuoropuhelun, sekä toimialan ja hallinon välisen ymmärryksen lisäämiseksi aloitettiin keväällä 2018 kala-alan Virkamies-TET. Kutsumme kirjoituspöydän ääressä työtään tekevät elinkeinokalatalouden toimijat tutustumaan alan yritysten arkeen ja työhön yhden työpäivän ajaksi.
Idea on herättänyt runsaasti positiivista kiinnostusta, ja kalayrityksiin tutustujia ilmoittautui mukaan useita. Tämän kevään päivät on jo sovittu, mutta uusia mahdollisuuksia tulee jälleen syksyllä.
Kala-asiaa uusiin medioihin
Markkinointiohjelmassa panostetaan monipuoliseen viestintään. Medialle suunnattuja tiedotteita on julkaistu ohjelman alusta lähtien kalaa ja kalatoimialaa eri näkökulmista lähestyen, ja sosiaalisen median kanavissa tavoitetaan kuluttajat.
Ohjelman yhtenä tavoitteena on kalan ja toimialan nostaminen esiin myös uudenlaisissa medioissa. Seuraavaksi aloitetaan kala-alaa esittelevien videoiden tuotanto sekä podcast-yhteistyö.
– Podcastien ja niitä kuuntelevien määrä kasvaa koko ajan. Uskomme, että tätä kautta meidän on mahdollista tavoittaa aivan uusia kohderyhmiä, arvioi Partanen.
Lue Pro Kalan uusin uutiskirje täältä.
Pro Kalan luotsaama Kalatalouden markkinointiohjelma aloitti työnsä keväällä 2017 yhdessä neljän muun kalatalouden innovaatio-ohjelman kanssa. Muut ohjelmat ovat vesiviljelyohjelma, lisäarvo-ohjelma, kalastuksen ja tutkimuksen kumppanuusohjelma sekä kalatalouden ympäristöohjelma. Ohjelmat ovat osa hallituksen tavoitetta luoda kalataloudesta yli miljardin euron arvoketju vuoteen 2020 mennessä.
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili