Uutinen
06.07.2022

Uudet kalaleader-ryhmät valittu

Maa- ja metsätalousministeriö on valinnut kalatalouden paikallisesta kehittämisestä vastaavat kalaleader-ryhmät Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston uudelle ohjelmakaudelle. Manner-Suomessa toimii jatkossa 10 kalaleader-ryhmää, ja niiden alueellinen kattavuus laajenee merkittävästi aiempaan ohjelmakauteen verrattuna.

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelmasta rahoitetaan kalatalouden paikallista kehittämistä myös ohjelmakaudella 2021–2027. Paikallisen kehittämisen tarkoituksena on tukea yhteisölähtöistä, alueen tarpeisiin ja vahvuuksiin perustuvaa kehittämistoimintaa, hyödyntää paikallista asiantuntemusta ja antaa ihmisille mahdollisuuksia osallistua oman alueensa ja sen kalatalouden kehittämiseen.

Uudelle kaudelle on valittu 10 kalaleader-ryhmää, joista yhdeksän jatkaa aiemmalta ohjelmakaudelta. Uutena ryhmänä aloittaa Kuha-Suomen Kalaleader, joka toimii Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Lappajärven ja Ähtärin alueella. Kalaleader-toiminnan alueellinen kattavuus kasvaa merkittävästi, sillä myös osa vanhoista ryhmistä on kasvattanut toiminta-aluettaan. Jokainen ryhmä on laatinut omalle alueelleen strategian, jossa on kuvattu toiminnan tavoitteet ja toimenpiteet ohjelmakaudelle.

Uudet ryhmät valittiin Leader-valintakomitean esityksen perusteella. Maaseuturahaston kanssa yhteinen valintakomitea muodostui paikallisen kehittämisen asiantuntijoista hallinnon eri aloilta. Valintakomitean esityksen perusteella maa- ja metsätalousministeriö nosti paikalliselle kehittämiselle varatun EMKVR-rahoituksen määrää alun perin suunnitellusta yhdeksästä miljoonasta 9,6 miljoonaan euroon, jotta kaikille kymmenelle hakemuksen jättäneelle kalaleader-ryhmälle voitiin myöntää rahoitus.

Kalaleader-toiminta jatkuu uudella kaudella myös Ahvenanmaalla, jossa on aiemmin toiminut yksi ryhmä. Ahvenanmaa toteuttaa oman hakumenettelynsä myöhemmin.

Uuden kauden Manner-Suomen ryhmät ovat seuraavat:

Ryhmä EMKVR-rahoitus €
Sisä-Suomi 1 100 000
Kainuu-Koillismaa 1 100 000
Itä-Suomi 1 050 000
Länsi 1 050 000
Etelärannikko 1 000 000
Perämeri 950 000
Pohjanmaa 900 000
Lappi 900 000
Saaristomeri 900 000
Kuha-Suomi 650 000
Yhteensä 9 600 000

Kalaleader-ryhmät kartalla

Manner-Suomessa toimii jatkossa 10 kalaleader-ryhmää. Ahvenanmaa toteuttaa oman hakumenettelynsä myöhemmin.