Julkinen hankekuvaus
Hangolla ja Raaseporilla on paljon käyttämätöntä potentiaalia ympäröivässä meressä ja saaristossa. Uusia merellisiä matkailutuotteita kaivataan ja nykyisiä tuotteita tulisi kehittää, jotta ne täyttävät Visit Finland:n kansainvälistymiskriteerejä. Hankkeen tavoitteena on tarjota alueen matkailuyrityksille Visit Finland Akatemian koulutuksia, jotta alueella olisi tarjota houkuttelevia, kilpailukykyisiä, ekologisia ja merellisiä elämystuotteita kansainvälisille matkailijoille. Tavoitteena on myös luoda yhteinen markkinointisuunnitelma Hangon ja Raaseporin saaristolle ja yhtenä markkinointi-toimenpiteenä luoda houkutteleva videotraileri, jossa alueen saaristoa ja luontoa esitellään ihmisten kertomien tarinoiden kautta. Lopullisen tuotteen kohderyhmä on pääasiassa ulkomaiset matkailijat, jotka voisivat laajentaa Hangon ja Raaseporin nykyistä matkailusesonkia usealla kuukaudella. Hanke kohdistuu suoraan alueen asukkaille ja matkailuyrittäjiin tuomalla työtä ja matkailutuloja. Koulutukset ovat suunnattuja alueen saaristoyrittäjille, mutta ne ovat avoinna myös alueen muille matkailuyrittäjille.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Hankenumero
46289
Aloituspäivämäärä
31.05.2017
Loppumispäivämäärä
17.10.2019
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Kehittämishanke
Alatoimenpide
16.3 Mikroyritysten yhteistyö
Toimenpiteen tyyppi
Yhteistyö
Toimenpiteen tarkenne
Tuotteiden, palveluiden ja prosessien kehittämishanke, kokeellinen kehittäminen (tuki 60 %)
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili