Hanke Kehittämishanke - 17058 Huippujuttu! Kuntayhtymä Kaksineuvoinen 01.05.2017 - 22.06.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Huippujuttu! on haastavassa elämäntilanteessa tai muita heikommassa asemassa oleville yli 15 -vuotiaille nuorille kohdistettu kehittämishanke. Hankkeen kohderyhmä tavoitetaan työpajatoiminnan, etsivän nuorisotyön, sosiaalityön, Te-palvelujen sekä oppilaitosten kautta. Hankkeen käytännön toteuttajana on Kuntayhtymä Kaksineuvoisen työpajatoiminta. Hankeaika on 1.5.2017 - 31.12.2018. Hankkeen sisältö painottuu taide- ja kulttuuri- sekä luovaan toimintaan. Kulttuuritoimintaan osallistuminen tuottaa tutkitusti osallistujille lisää hyvinvointia, terveyttä ja elämänlaatua. Hankkeen keskiössä nuorten minäkuvan vahvistaminen teatterin, liikkeen ja tanssin sekä valokuvan keinoin. Tavoitteena on nuorten itsetuntemuksen, itsetunnon ja omien voimavarojen vahvistaminen. Hankkeen aikana nuorten kanssa toteutetaan kaksi monialaista prosessia (2 - 4 kk) em. taiteenaloilta. Prosessiin osallistuu kaksi 10 - 15 henkilön ryhmää. Sisällön suunnittelijoina ja toteuttajina on kolme taiteen ammattilaista, jotka ovat jo aikaisemmin tehneet yhteistyötä kuntayhtymän ja työpajatoiminnan kanssa. Toisena tavoitteena on uudenlaisten työtapojen ja menetelmien kokeilu nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa ja voimaannuttamisessa. Niitä toteutetaan kokeilukulttuurin hengessä yhdessä nuorten kanssa. Kokeilun tulokset arvioidaan osallistujien ja toteuttajien kesken. Uusien työtapojen kehittäminen nuorten kanssa toimivien ammattilaisten käyttöön on kokeilussa keskeistä. Hankkeessa kehitettävät toiminnot jatkuvat soveltuvin osin hankkeen jälkeen. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 17058 Aloituspäivämäärä 01.05.2017 Loppumispäivämäärä 22.06.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri nuoret yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä AISAPARI ry Toteutuskunta KAUHAVA Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: