Hanke Kehittämishanke - 213355 Hyvinvointia ja makuja Pirkanmaan metsistä Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral 01.01.2023 - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Luonnontuotealaa pidetään osana Euroopan vihreää siirtymää ja tulevaisuuden biotaloutta. Metsien Suomessa luonnontuotealan mahdollisuuksille on edelleen tilaa. Vaikka syrjäinen sijaintimme saattaa aiheuttaa yrittäjille haastetta tuotteiden markkinoinnissa, raaka-aineiden puhtauden kannalta se on erityinen mahdollisuus. Luonnontuoteala on kasvanut reippaasti viime vuosina Suomessa, ja nyt myös Pirkanmaalla ala pitää saada kasvuun mukaan. Alan yrityksillä on Pirkanmaalla runsaasti mahdollisuuksia kasvattaa toimintaa, kunhan tietyt vaikeudet selätetään. Raaka-aineet tulisi saada tehokkaammin metsistä liikkeelle ja jalostukseen, metsä- ja luontoalan yrittäjien yhteistyötä pitäisi tiivistää ja luomun kysynnän lisääntyessä myös metsien luomusertifiointia kannattaisi lisätä. Hankkeessa lisätään koulutuksen avulla luomulaatuisen raaka-aineen saatavuutta ja metsien luomusertifiointia.sekä luonnontuotteiden raaka-aineiden ympärivuotista saatavuutta, parannetaan tuottajien osaamista, markkinointia ja yhteyksiä tukkuportaaseen. Koulutuksella lisätään myös metsä- ja luontoalan yrittäjien yhteistyötä, mikä parantaa osaamistasoa, avaa uusia markkinointikanavia ja aktivoi uusia metsänomistajia raaka-aineen tuottajiksi. Kun uudet metsänomistajasukupolvet ottavat vastuuta metsistä, monia kiinnostavat luonnontuotteiden mahdollisuudet. Metsäalan yrittäjillä on usein metsänomistajiin valmiit kontaktit, joista olisi hyötyä myös luonnontuotealan yrittäjille. Yhteistyö voisi poikia myös uudenlaista liiketoimintaa, kuten koivunlehtien ja kuusenkerkän keruuta taimikonhoidon yhteydessä tai männynkuoren talteenottoa energiapuun korjuun yhteydessä. Hankkeessa on yhteensä seitsemän koulutuskokonaisuutta ja jokaiseen koulutuskokonaisuuteen kuuluu 2-8 eri koulutusta. Koulutustilaisuuksia järjestetään yhteensä 25 kpl ja osallistujatavoite on 410 henkilöä. Hankkeen tilaisuuksia toteutetaan sekä verkossa että lähikoulutuksena ja opintomatkoina. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 213355 Aloituspäivämäärä 01.01.2023 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Koulutus, joka kohdistuu metsätalousalalle (90 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kestävä liiketoiminta Laatu- ja muut vastuullisuusjärjestelmät Tuotekehitys hyvinvointi luonnontuotteet metsän kestävä käyttö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Toteutuskunta TAMPERE Kokonaisrahoitus 175 734,08 € Yksityinen rahoitus 17 573,41 € Julkinen rahoitus 158 160,67 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 158 160,67 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 66 427,48 € Valtio: 91 733,19 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: