Hanke Kehittämishanke - 147760 Ideaverstas Isojoen-Karijoen 4H-yhdistys ry 01.08.2021 - 25.01.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Isojoen ja Karijoen tyyppisissä kunnissa, jossa väestön keski-ikä kasvaa ja nuorten sekä työikäisten osuus vähenee, olisi ensiarvoisen tärkeää saada jokainen nuori kokemaan olonsa hyväksytyksi ja tarpeensa huomioiduksi omalla kotipaikkakunnallaan. Lisäämällä nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua lisätään myös heidän osallisuuttaan yhteisössä. Nuorilla on halu osallistua ja kiinnostusta omaehtoiseen, epämuodolliseen ja itsenäiseen toimintaan. Heiltä kuitenkin saattaa puuttua konkreettinen tietotaito asioiden eteenpäin viemiseksi. Nuorten kiinnostuksen kohteet, nuorten itsensä mahdollisuudet tehdä ja osallistua, ja nuorten kyky luoda itse itselleen hyvinvointia omassa kunnassa eivät kuitenkaan aina kantaudu päättäjien ja toiminnoista vastaavien tietoon. Tarvitaan jalkautumista nuorten toiveiden ja tarpeiden äärelle. Nuorten näkökulmilla saatetaan herättää uudenlaista keskustelua oman asuinpaikan kehittämisestä. Nuorten omat näkökulmat oman kotipaikkakunta hyviin puoliin tekevät vaikutuksen toisiin saman ikäisiin ja jättävät syvän muistijäljen. Omassa kotikunnassa on paljon hyvää ja maaseutuelämässä on jokaisella edellytykset viihtyä ja tehdä asioita itsensä ja muiden hyväksi. Erityisesti kylille tarvittaisiin nuorten vaikuttamisen kautta toimintamuotoihin uusia avauksia liittyen nuorten tarpeisiin. Hankkeeseen palkataan osa-aikainen hankeohjaaja (4 pv/vk) joka ohjaa nuorten 4-6 ryhmää Isojoen ja Karijoen kunnissa yhteistyössä eri kylätoimijoiden kanssa. Pyrkivät kehittämään omaa kyläyhteisöään järjestämällä tapahtumia, lisäämään viihtyisyyttä kylien kokoontumispaikoissa tai luomalla kyliin jotain uutta hyödyntäen oman kyläyhteisön luontoa, tiloja ja henkilöitä. Nuoret järjestävät vapaa-ajan tekemistä yhteistyössä kylätoimijoiden kanssa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 147760 Aloituspäivämäärä 01.08.2021 Loppumispäivämäärä 25.01.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi kylätoiminta nuoret virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Toteutuskunta KARIJOKI Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: