Hanke Kehittämishanke - 183973 KantriKasvu – Osaamisen lisääntymisestä kasvua maaseutuelinkeinoihin Kajaanin kaupunki 01.06.2022 - 26.03.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on parantaa maaseutuyrittäjien sekä metsänomistajien menestymisedellytyksiä heidän osaamistaan kehittämällä. Maakunnan päätuotantosuuntien (maito ja naudanliha) tuotantopotentiaalin ylläpito ja kehittäminen kestävällä tavalla sekä tuotannon monipuolistaminen alueen erikoismaataloutta (vertikaaliviljely, erikoiskasvit, marjat, hedelmät, hyönteistalous), luomutuotantoa sekä metsien monikäyttöä kehittämällä. Toimenpiteillä tavoitellaan tuotantoalojen kannattavuuden lisäämistä, päätuotantosuuntien suhteellisen osuuden ylläpitämistä, uudistumista ja erikoistumista, luomutuotannon lisäämistä, maatilojen sukupolvenvaihdosten tukemista ja tuotannollisten investointien edistämistä. Hankkeessa kiinnitetään huomiota Neuvo 2020 järjestelmän piirissä olevien neuvontojen tutuksi tekemiseen viljelijöiden parissa. Koulutuksiin osallistuvat yrittäjät voivat valita eri teemoista tarpeelliseksi katsomansa koulutuspäivät. Koulutukset eivät ole tutkintoperusteisia. Koulutusta annetaan luokkaopetuksen lisäksi verkkokoulutuksena, tutustumiskäynteinä tai pilotointeihin osallistumalla ja ulkomaan opintomatkalla. Opiskelijoille pyritään järjestämään mahdollisuus osallistua useimpiin koulutuksiin nettiyhteyden kautta. Uusia innovatiivisia verkkokoulutuksia kehitetään ja/tai tuodaan paikallisten yrittäjien ulottuville, yrittäjien ulottuville, digitaalisuus näkyy toteutuksessa mm. uusien menetelmien ja ohjelmien käyttöönottona. Osa koulutuksista järjestetään pilotointien avulla (joko kokonaan tai osittain), joissa keskitytään käytännön taitojen opetukseen. Koulutuspäiviä on suunniteltu olevan yhteensä 45 pv. Koulutusteemoja ovat: 1. Maidon- ja lihantuotanto 2. Tulevaisuuden viljelymenetelmät ja kasvit puutarhatuotannossa 3. Luomu 4. Maatilan talouden hallinta ja spv 5. Hyönteistalous 6. Metsien monikäyttö Määrälliset tavoitteet koulutusten suhteen: • Opiskelijoita 135 • Opiskelijatyöpäiviä 350 (á 8 h) Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 183973 Aloituspäivämäärä 01.06.2022 Loppumispäivämäärä 26.03.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Koulutus, joka kohdistuu maatalouden alkutuotannon tai maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimiville pk-yrityksille (90 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous bioenergia kasvihuonetuotanto kasvintuotanto lypsylehmä maatalous vihannesviljely ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Toteutuskunta KAJAANI Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: