Hanke Kehittämishanke - 202167 Kiertotaloutta ruoantuotantoon – Biomassojen logistinen aluetarkastelu Järvi-Suomessa (JÄSTI) Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT 01.06.2022 - 30.01.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa kartoitetaan Järvi-Suomen alueelta maatilabiomassat ja niiden logistiikan kannalta parhaat sijainnit agroekologiseen symbioosiin (AES) perustuvalle maataloudelle, jossa raaka-aineiden ja energian tuotannon ja käytön sekä ravinteiden kierrätyksen on suunniteltu tapahtuvan paikallisesti ja kokonaiskestävällä tavalla. Biokaasu on AES-konseptissa keskeinen energiamuoto, jolla lisätään maaseudun energiaomavaraisuutta ja riippumattomuutta fossiilisista raaka-aineista. Hankkeen tuloksena syntyvät Järvi-Suomen alueen kattavat teemakartat, joista käy ilmi alueen eri osien potentiaali muodostaa AES-konseptin mukaisia toimijoiden välisiä yhteistyöverkostoja. Hankkeen tavoitteena on tutkimuksen keinoin ja tiedonvälityksellä lisätä julkista tietopohjaa kiertotaloutta toteuttavan ja ilmastotehokkaan ruoantuotannon mahdollisuuksista Järvi-Suomessa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 202167 Aloituspäivämäärä 01.06.2022 Loppumispäivämäärä 30.01.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat Biotalous Kiertotalous Laatu- ja muut vastuullisuusjärjestelmät Ravinteiden kierrätys Tuotekehitys bioenergia ilmastonmuutos innovaatio/kokeilu kierrätys logistiikka luonnontuotteet uudet palvelut verkostot viestintä ympäristö Ajankohtaista hankkeesta JÄSTI-hankkeen tapahtumia Biotalouspäivät 20.-21.9.2023 JÄSTI-hanke osallistuu HY:n tutkijatohtorin Kari Koppelmäen esityksellä Biotalouspäiville torstaina 21.9. Karin esitys pohjautuu JÄSTI-hankkeen alustaviin tuloksiin. Biotalouspäivät järjestetään 20.-21.9.2023 virtuaalisena sekä Kehruuhuoneella (Lappeenrannan Linnoitus, Kristiinankatu 20, 53900 Lappeenranta). Linkistä pääsee katsomaan Biotalouspäivien kaksipäiväisen ohjelman. https://biokierto.fi/tapahtuma/biotalouspaivat-20-21-9-2023/ JÄSTI-hanke osallistuu eurooppalaiseen biomassakonferenssiin Hanke on esillä konferenssissa: 31th European Biomass Conference and Exhibition (EUBCE 2023). Konferenssi järjestetään Bolognassa, Italiassa, 5.–8.6.2023. Hankkeen nuorempi tutkija Arun Gyawali esitelmöi aihetta: “Suitability Study of Biogas Plant Establishment based on Agroecological Symbiosis (AES) Concept in Lake Regions of Finland”. Linkistä pääsee katsomaan esitelmän tietoja. https://programme.eubce.com/abstract.php?idabs=19936&idses=1567&idtopic=1 Mikkelin Tieteen päivät 22.-23.2.2023 JÄSTI-hanke osallistuu HY:n tutkijatohtorin Kari Koppelmäen puheenvuorolla Mikkelin Tieteen päiville torstaina 23.2. Karin puheenvuoro on osa aamupäivän sessiota: ”Alkuja moneen makuun, puheenvuoroja ruoan alusta, alkuperästä ja hieman lopustakin”, klo 9:30–10:45, Mikkelin yliopistokeskuksen auditorio (Lönnrotinkatu 5, Mikkeli). Linkistä pääsee katsomaan Tieteen päivien kaksipäiväisen ohjelman. https://muc.fi/tapahtumat/mikkelin-tieteen-paivat_perusinfo/mikkelin-tieteen-paivat-2023/ Omavaraisuus ruoantuotannossa -seminaari 14.10.2022 Tervetuloa kuuntelemaan esityksiä ja keskustelemaan ruoantuotannon omavaraisuudesta ja mihin suuntaan suomalaista ruoantuotantoa tulisi kehittää. Mukana Helsingin yliopiston tutkijat Kari Koppelmäki ja Juha Helenius sekä Wageningenin yliopistosta Hannah van Zanten, Katie Kennedy Freeman ja Rogier Schulte. Ilmoittautuminen ja tarkempi ohjelma löytyy linkin takaa. https://maaseutuverkosto.fi/tapahtumat/omavaraisuus-ruoantuotannossa-seminaari/ Aika: 14.10.2022 klo 12.00-16.00 Paikka: Knehtilän tila, Haapasaarentie 75, Hyvinkää JÄSTI-hankkeen julkinen selvitysraportti Selvitysraportti löytyy LUTPub-julkaisukanavasta: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-412-056-2 24.1.2024 Tutkimus suosittelee biokaasulaitosten sijoittamista Järvi-Suomeen LUT-yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat selvittäneet mahdollisia sijaintipaikkoja biokaasulaitoksille Järvi-Suomessa. Tutkimuksen mukaan parhaat sijaintipaikat ovat Liperin, Vieremän, Miehikkälän ja Savitaipaleen seuduilla. Lue lisää JÄSTI-hankkeen tiedotteesta: https://www.lut.fi/fi/uutiset/tutkimus-suosittelee-biokaasulaitosten-sijoittamista-jarvi-suomeen Hankkeen yhteyshenkilöt 2 jäsentä Jarno Föhr Tutkija, Hanketoimija Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT Kari Koppelmäki Tutkija Helsingin yliopisto Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Kommentit 1 Hankkeen toteuttavat Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston LUT Bioenergian laboratorio ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Hanke on toteutettu EU:n maaseuturahaston tuella. Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on muodostaa kuva maatilabiomassojen määrästä ja sijainnista sekä logistiikan mahdollisuuksista ja rajoitteista Järvi-Suomen alueella. Projekti tuottaa tilannekuvan siitä, missä sijaitsee AES-konseptin ja maatilabiomassoihin perustuvan biokaasun tuotannon kannattavuuden kannalta merkittävin raaka-ainepotentiaali suhteessa potentiaalisiin energiankäyttökohteisiin. Erona useimpiin biokaasuntuotantoa tarkasteltaviin hankkeisiin on se, että tämä projekti ei rajoitu pelkästään biokaasuntuotantopotentiaalin tarkasteluun, vaan se sisältää kokonaisvaltaisen tarjonnan ja kysynnän tarkastelun, sekä tehokkaan ravinteiden kierrätyksen toteutumisen. Tavoitteena on myös tarkastella toimintaympäristön muutostekijöitä skenaariotarkastelun avulla. Projektin tuloksena syntyvä tieto palvelee maatalous- ja energiasektorin yrityskenttää sekä toimijoita, joiden tehtävänä on tukea ja edistää ympäristö- ja ilmastotyötä. Kirjaudu sisään vastataksesi Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Toteutuskunta MIKKELI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Jarno Föhr Tutkija, Hanketoimija Kari Koppelmäki Tutkija Hankkeesta muualla Hankkeen nettisivu Jaa:
Hankkeen toteuttavat Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston LUT Bioenergian laboratorio ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Hanke on toteutettu EU:n maaseuturahaston tuella. Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on muodostaa kuva maatilabiomassojen määrästä ja sijainnista sekä logistiikan mahdollisuuksista ja rajoitteista Järvi-Suomen alueella. Projekti tuottaa tilannekuvan siitä, missä sijaitsee AES-konseptin ja maatilabiomassoihin perustuvan biokaasun tuotannon kannattavuuden kannalta merkittävin raaka-ainepotentiaali suhteessa potentiaalisiin energiankäyttökohteisiin. Erona useimpiin biokaasuntuotantoa tarkasteltaviin hankkeisiin on se, että tämä projekti ei rajoitu pelkästään biokaasuntuotantopotentiaalin tarkasteluun, vaan se sisältää kokonaisvaltaisen tarjonnan ja kysynnän tarkastelun, sekä tehokkaan ravinteiden kierrätyksen toteutumisen. Tavoitteena on myös tarkastella toimintaympäristön muutostekijöitä skenaariotarkastelun avulla. Projektin tuloksena syntyvä tieto palvelee maatalous- ja energiasektorin yrityskenttää sekä toimijoita, joiden tehtävänä on tukea ja edistää ympäristö- ja ilmastotyötä.