Hanke Kehittämishanke - 70990 Lähellä ihmistä – Perheniemen opiston kehittämishanke Perheniemen Evankelisen Opiston Kannatusyhdistys r.y. 01.07.2018 - 18.06.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Konkreettiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi Hankkeelle palkataan hankevastaava, jonka vastaa hankkeen toimenpiteiden toteutuksesta. Hankkeessa tehdään selvitys Perheniemen Opiston ja kylän kehittämisestä. Selvitys ja toimenpideohjelma tehdään Perheniemen kartanon lähialueiden yhdistysten ja yhteisöjen ja Perheniemen kylän asukkaiden kanssa. Hankkeen aikana selvitetään myös alueen kuntien ja mahdollisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajien sekä muiden hyvinvointityötä tekevien tahojen tarve, mahdollisuus ja halukkuus toimia yhteistyössä ja hyödyntää opiston toimintaa ja tarjontaa mm. alueen vanhus-, sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannossa. Lisäksi hankkeen aikana selvitetään opiston resurssien sekä tilojen hyödyntämistä mm. alueen muussa kehittämistoiminnassa (kylätoiminta, maaseudun palvelut, sosiaalinen yritystoiminta, koulutus, kotouttamispalvelut). Hankkeessa tutustutaan myös muualla Suomessa toteutettuihin toimenpiteisiin ja toimintamalleihin, joissa vajaakäytössä olevaa kiinteistömassaa ja maaseutumiljöötä on onnistuttu "tuotteistamaan" ja palvelemaan maaseutualueiden elinvoimaisuuden kehittämisessä. Tällaisia esimerkkejä löytyy mm. Lahden (Nastolan) Uudestakylästä (Manna ry, www.manna.fi) sekä Suonenjoen Vanhakylästä (Vanhamäen Hyvinvointikeskus, www.vanhamäki.fi ). Hankevastaava kartoittaa yhteisyömahdollisuudet eri toimijoiden kanssa sekä sopii yhteistyöstä muiden tahojen kanssa. Lisäksi hän järjestää tarvittavat yhteistyökokoukset, tapahtumat ja työpajat kehittämisideoiden ja toimenpiteiden kartoittamiseksi. Työpajojen tarkoituksena on saada Perheniemeä ympäröiviltä aluilta tietoa mahdollisista kehittämistarpeista ja ideoista, joihin Perheniemi voisi vastata omalla toiminnallaan tai yhteistyöllä muiden tahojen kanssa. Eri ryhmien kuuleminen tapahtuu lisäksi kyselytutkimusten ja haastattelujen avulla. Hankevastaava järjestää hankkeeseen kuuluvat opintomatkat. Toimenpiteenä tehdään Opiston alueelle maiseman/ miljöön hoitosuunnitelma Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 70990 Aloituspäivämäärä 01.07.2018 Loppumispäivämäärä 18.06.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kylätoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Pohjois-Kymen Kasvu ry Toteutuskunta IITTI Tukiprosentti: 80,00 % Jaa: