Hanke Kehittämishanke - 14093 Lähiruoan koordinaatiohanke Turun yliopisto 17.06.2015 - 31.05.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Valtakunnallisen lähiruoan koordinaatiohankkeen tavoitteena on lisätä ja tiivistää lähiruoka-alalla toimivien yhteistyötä ja verkostoitumisen avulla kasvattaa alan kilpailukykyä. Hankkeessa sovitetaan yhteen kansallisia, alueellisia ja kansainvälisiä lähiruokaan liittyviä toimenpiteitä sekä vahvistetaan lähiruokaan liittyvien hankkeiden ja toimijoiden välistä tiedonvaihtoa, yhteistyötä ja työnjakoa. Samalla tuetaan ja täydennetään alueilla toteutettavaa kehittämistyötä rakentamalla yhteyksiä ja suunnittelemalla yhteisiä toimenpiteitä. Viestintä on keskeinen koordinaatiohankkeen toimenpidekokonaisuus ja läpikulkevana teemana kaikessa koordinaatiohankkeen toiminnassa. Lähiruoan koordinaatiohanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä maakunnallisen toiminnan ja valtakunnallisten yhteistyökumppaneiden kesken ml. lähiruokaan liittyvät läheiset toimialat kuten luomu, luonnontuotteet ja (ruoka)matkailu. Hankkeen tärkein kohderyhmä on lähiruoka-alaan liittyvät hankkeet ja toimijat paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Näiden verkostojen kautta hyödynsaajina ovat paikalliset elintarvikeyritykset ja tuottajat sekä niiden yhteistyökumppanit eli asiakkaat kuluttajista ammattilaisiin. Hanke toteutetaan ajalla 17.6.2015-31.1.2018 ja sitä koordinoi Turun yliopiston Brahea-keskus. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 14093 Aloituspäivämäärä 17.06.2015 Loppumispäivämäärä 31.05.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Valtakunnallinen koordinaatiohanke Asiasanat Elintarvikkeet lähiruoka Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Toteutuskunta TURKU Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: