Hanke Kehittämishanke - 8783 #Liikkuvamaaseutu Etelä-Savon Liikunta ry 01.09.2015 - 15.08.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus #Liikkuvamaaseutu -hanke pohjautuu kokeilukulttuuriin ja Hanke toteuttaa kahta keskeistä uudenlaisen kehittämisen ajatusta: living lab -ideaa ja kokeilukulttuuria. Living lab -toiminta tarkoittaa käyttäjälähtöistä innovaatiotoimintaa, jossa käyttäjät itse tuottavat ongelmiinsa sopivia ratkaisuja. Kokeilukulttuuri taas tarkoittaa sitä, että syntyneitä ideoita kokeillaan jo kehittelyvaiheessa nopeasti ja pienellä budjetilla tai olemassa olevin resurssein. Miksi tämä hanke Kuntien talousahdingon vuoksi. Kuntien mahdollisuudet liikunnan järjestämiseen ja tukemiseen ovat oleellisesti heikentyneet viime vuosien aikana. Tämä on lisännyt eriarvoissuutta asukkaiden mahdollisuuksiin harrastaa liikuntaa. Keskusteluissa kuntien liikuntaihmien kanssa on tullut esille, että sportti- hankkeen avulla voitaisiin saada korjausta aikaan kylien ja maaseudun liikuttamisessa. Hanke lisää yhteistyötä kaikkien paikallisten toimijoiden välillä. Hankkeen avulla koulututetaan nuoria ja järjestetään erilaisia tapahtumia, jotka jäävät pysyviksi käytänteiksi hankkeen loputtua. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 8783 Aloituspäivämäärä 01.09.2015 Loppumispäivämäärä 15.08.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Veej'jakaja ry Toteutuskunta MIKKELI Julkisen rahoituksen osuus: 70,00 % Jaa: