Hanke
Kehittämishanke - 212603

Marja- ja erikoiskasvialan esiselvitys

Savonia-ammattikorkeakoulu oy

01.01.2023 - 01.04.2025

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Maatilojen rakennemuutos jatkuu edelleen voimakkaana ja varsinkin maitotilojen määrän väheneminen on ollut entistä suurempaa. Lähes 25 % Pohjois-Savon maa- ja puutarhatiloista on lopettanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Marja- ja erikoiskasvialan esiselvitys -hankkeessa selvitetään Pohjois-Savon tuotanto- ja markkinatilannetta marja- ja erikoiskasvien osalta. Samalla selvitetään alan nykyisten viljelijöiden ja viljelystä luopuvien tilannetta sekä tuotannosta kiinnostuneiden uusien yrittäjien mahdollisuuksia. Hankkeen tavoitteena on selvittää myös viljelijöiden välisen yhteistyön mahdollisuuksia. Uusia tuoteideoita ja yhteistyön malleja etsitään niin kotimaasta kuin ulkomailta Esiselvityksen tulosten perusteella haetaan mahdollista jatkorahoitusta marja- ja erikoiskasvituotantoon liittyvään koulutushankkeeseen. Hankkeen toimenpiteet toteutetaan koko Pohjois-Savon alueella, mutta marjantuotannon osalta pääpaino on etenkin Ylä-Savon alueella, jossa marjanviljely on toistaiseksi vähäistä. Hankkeen hallinnoijana toimii Savonia-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajana Savon koulutuskuntayhtymä.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)

Hankenumero

212603

Aloituspäivämäärä

01.01.2023

Loppumispäivämäärä

01.04.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

16.4 Elintarvikkeiden lyhyet toimitusketjut

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyö

Toimenpiteen tarkenne

Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %)

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt